Ronja Savolainen pelaa puolustajana maailman kovimmassa naisjääkiekkoliigassa, PWHL:ssä Ottawa Chargen riveissä. Toinen kausi Pohjois-Amerikassa päättyi jälleen finaaleihin, mutta mestaruus jäi vielä haaveeksi.
Finaalisarjassa Ottawa kohtasi Montréal Victoiren, jossa ei pelaa suomalaisia. Mestaruus matkasi lopulta Montréaliin.
Pettymyksestä huolimatta kokonaisuus jätti vahvan tunteen onnistumisesta.
– Tietenkin mahtava fiilis jäi, että toisena vuonna putkeen finaaleihin päästiin. Harmittava tappio tietenkin jälleen, mutta uskoisin, että tänä vuonna meillä oli jopa parempi mahdollisuus voittaa. Silti jäi tosi hieno fiilis koko kaudesta, Savolainen kertoo.
Kausi ei alkanut helpolla, mutta kevättä kohden joukkue kasvoi yhdeksi sarjan vaikeimmista vastustajista.
– Alkuun oli tosi hankalaa, mutta siitä noustiin. Loppua kohden oltiin yksi vaikeimmista joukkueista pelata vastaan. Se tekee tästä kaudesta tosi hienon ja nousujohteisen.
Pohjois-Amerikan yleisömäärät ja tunnelma eroavat täysin aiemmista kokemuksista.
– Jos meillä on 17 000 ihmistä hallissa kannustamassa vain sun joukkuetta, niin onhan se ihan eri maailma. Maajoukkueessa yleisö on usein aika fifty-fifty. Täällä omat fanit huutavat koko ajan sun puolesta. Se on ihan mieletön tunne.
Arki maailman huipulla on tarkasti rytmitettyä ja erittäin ammattimaista.
– Se mikä mut ehkä yllätti eniten, on miten ammattimaista kaikki täällä on. Sun ei tarvitse huolehtia oikeastaan mistään muusta kuin pelaamisesta, palautumisesta ja syömisestä. Huoltajat pitävät huolen kaikesta muusta.
Savolaiselle juuri se on ollut yksi suurimmista asioista uralla.
– Olen aina unelmoinut siitä, että saisi keskittyä täysin urheiluun ilman, että tarvitsee miettiä kaikkea muuta ympärillä. Täällä se oikeasti toteutuu.
Päivittäinen rytmi pyörii pitkälti hallin ympärillä.
– Meillä on yleensä aamulla palaveri, sitten oheiset ja jäät. Päivä on usein ohi jo kahden tai kolmen aikaan iltapäivällä. Sen jälkeen on palautumista, ruokailuja ja lepoa. Aika normaalia ammattiurheilijan arkea.
Pohjois-Amerikan pelityyli vaatii paljon, mutta on samalla kehittänyt muun muassa Savolaista merkittävästi pelaajana.
– Täällä kaikki tapahtuu paljon nopeammin. Kun menee kiekolle, pitää jo etukäteen tietää mitä aikoo tehdä. Reagointikykyä on pitänyt kehittää tosi paljon.
Myös fyysisyys korostuu pienessä kaukalossa.
– Olen erittäin fyysinen pelaaja. Kiekollisena vahva ja kaksinkamppailuissa vahva. Täällä peli etenee kuitenkin niin nopeasti, ettei kiekkoa voi pitää montaa sekuntia pidempään.
Ronja Savolainen on kahdeksankertainen arvokisamitalisti. Tässä hän juhlii viime kauden MM-pronssia Michelle Karvisen ja Noora Tuluksen kanssa. Kuva: Heikki Löfman
Vaikka seurajoukkuearki täyttää suuren osan vuodesta, yksi asia menee kaiken edelle.
– Suomen edustaminen on mulle isoin asia, mitä jääkiekkoilija voi kokea. Se on mun uran ylpein asia.
Savolainen kokee kantavansa Suomea mukana myös PWHL:ssä.
– Kun täällä ei vielä ole hirveästi suomalaisia pelaajia, niin sitä haluaa näyttää kaikille, miten hyviä suomalaiset oikeasti ovat. Haluan näyttää, että tänne kuuluu suomalaisia pelaajia ja että me pärjätään täällä.
Naisten jääkiekon kehitys Pohjois-Amerikassa tuntuu Savolaisesta luonnollisesti erittäin hyvältä.
– Muistan pikkutyttönä ajatelleeni, että olisi hienoa, jos olisi naisten NHL. Ja nyt mä pelaan tässä liigassa.
Savolainen uskoo vahvasti, että PWHL tulee kasvamaan vielä tulevina vuosina. Liiga laajenee ensi kaudella kahdeksasta joukkueesta kahteentoista.
– Tämä kasvaa koko ajan ja on ihan mahtavaa saada olla mukana tässä alussa tekemässä historiaa.
Kauden päätyttyä Savolainen on ehtinyt hetkittäin pysähtyä miettimään kaikkea kokemaansa.
– Välillä tulee sellainen olo, että vitsi tämä on siistiä. Että saan oikeasti elää tätä elämää. Mutta aika usein menee siinä hamsterinpyörässä, eikä edes ehdi ajatella, miten pitkälle on tullut.
Ronja Savolainen valittiin vuoden naispelaajaksi Jääkiekkogaalassa kesällä 2025. Kuva: Jukka Rautio/ Europhoto/Liiiga
Lopuksi Savolaisella on viesti nuorille pelaajille, jotka haaveilevat isoista asioista.
– Uskaltakaa haaveilla isosti. Älkää antako kenenkään sanoa, ettei jotain voisi saavuttaa. Vielä muutama vuosi sitten tällainen liiga tuntui mahdottomalta ajatukselta, ja nyt me saadaan elää tätä joka päivä. Kun tekee töitä, uskoo itseensä ja nauttii matkasta, niin mahdollisuuksia on oikeasti vaikka mihin.
Ruotsin SDHL:n mestaruutta juhli ensimmäistä kertaa Brynäs IF. Joukkueessa pelasivat suomalaisista hyökkääjät Jenniina Nylund, Viivi Vainikka ja Noora Tulus sekä puolustaja Oona Koukkula.
Sveitsin naisten pääsarjan mestaruuden voitti EV Zug, jossa ei pelannut suomalaisia. Finaaleissa EV Zugin kanssa pelasi Maija Otamon edustama SC Bern.
Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjan mestaruuden vei toista vuotta peräkkäin Wisconsin, joka kaatoi finaalissa Ohio State Universityn. Wisconsinin joukkueessa ei pelannut suomalaisia, mutta Ohion riveissä nähtiin hyökkääjä Sanni Vanhanen.
