Satu Niinimäki pelasi pitkän, 15 kauden mittaisen pääsarjauran, mutta palo jääkiekkoon ei sammunut uran päätyttyä – se vain löysi uuden muodon.
Tampereelta kotoisin oleva ex-hyökkääjä muutti Lempäälään vuonna 2008, ja on oman pelaajauran jälkeen ollut vahvasti mukana rakentamassa tyttökiekon tulevaisuutta Pirkanmaalla.
Juuret Tapparassa, jääkiekon pitkä polku
Niinimäki aloitti Tapparan tyttökiekkotoiminnasta. Siihen aikaan oli ikäluokkajaottelu D-tytöt ja C-tytöt. Siitä mentiin suoraan aikuisten joukkueeseen. Vuonna 1999 Satu siirtyikin Tapparan liigajoukkueeseen ja pelasi siellä seitsemän kautta.
– Aloitin jääkiekon pelaamisen 11-vuotiaana. Pelasin aina tyttöjen sarjoissa, en koskaan poikien joukkueessa, Niinimäki kertoo.
– Jälkikäteen olen tajunnut, että tällaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet koko uransa vain tyttöjen sarjoissa ja yltäneet pääsarjatasolle, taitaa olla melko vähän.
"Vaikka en aina osannut olla ylpeä kiekkotaustastani, se on nykyään minulle iso juttu. Tavoitteeni on, että kiekkotytöt ovat ylpeitä tekemisestään ja uskovat itseensä."
Tapparassa vietettyjen vuosien jälkeen Satu pohti uransa suuntaa. Ystävän kutsumana hän suuntasi Alavudelle ykkösdivisioonaan, missä vietti yhden kauden.
– Sen jälkeen mietin, olisiko nyt aika lopettaa. Mutta todellisuudessa urani lähti kunnolla käyntiin vasta, kun Turusen Henna-Maija eli joukkuetoverini, myöhemmin myös valmentajani – houkutteli minut Ilvekseen palaamaan liigaan. Siellä vietin seitsemän upeaa kautta, Niinimäki muistelee.
– Jääkiekon harrastaminen antoi minulle lopulta niin paljon, että myös päivätyöni vei kohti samoja teemoja, jotka ovat joukkueurheilun ja työelämän ytimessä: yhteisöjen kehittäminen, psykologisen turvallisuuden vahvistaminen ja sen huomioiminen, kuinka tärkeää on kuulua johonkin.
– Vaikka en aina osannut olla ylpeä kiekkotaustastani, se on nykyään minulle iso juttu. Tavoitteeni on, että kiekkotytöt ovat ylpeitä tekemisestään ja uskovat itseensä, Satu sanoo.
Ilveksen Satu Niinimäki Kärppien maalilla Naisten Liigan kolmannessa finaaliottelussa 24.3.2012. Kärppien maalia vartioi Susanna Airaksinen. Kuva: Mika Kylmäniemi
Äiti, joka halusi mahdollistaa lapsilleen joukkuelajin yhteisön
Niinimäen pelaajaura Ilveksessä päättyi vuonna 2018. Sen jälkeen seurasi muutaman vuoden tauko, jolloin myös jääkiekko jäi taka-alalle.
– Minulla on kaksi tytärtä, ja jossain kohtaa heräsi ajatus, että olisipa hienoa, jos hekin saisivat kokea joukkuelajin yhteisön. Ilvekseen Tesomalle oli kuitenkin pitkä matka, joten mieleen hiipi kysymys: voisiko Lempäälässä alkaa taas tyttökiekko?
Niinimäki tarttui puhelimeen ja soitti silloiselle junioripäällikölle Erik Linnemäelle.
– Erik innostui heti ideasta, hän muistelee. Se mahdollisti sen, että seurassa uskottiin tyttötoimintaan ja haluttiin tytöt aidosti mukaan.
Se, mikä alkoi yhdestä viikoittaisesta jäävuorosta, laajeni nopeasti. Muun muassa yrityssponsorien tuella toiminta sai kunnolla vauhtia, ja neljän kauden jälkeen Lempäälässä toimii jo N10-, N12- ja N15-joukkueet.
– Mutta ennen kaikkea: meillä on yhteisö, josta olen valtavan ylpeä, Niinimäki kiteyttää.
"Mutta jos jotain toivon, niin sen, että tämä yhteisö säilyy. Tytöt saavat jatkaa jääkiekon parissa. Kasvaa, nauraa ja oppia. Silloin tiedän, että kaikki tämä on ollut sen arvoista."
"Ei se ollut suunnitelma" – Valmentajaksi sattumalta
– Olen toiminut neljä kautta tyttökiekkovastaavana ja samalla myös valmentajana. Valmennus ei kuitenkaan ollut alun perin osa suunnitelmaa. Jokin vain veti takaisin jäälle, tällä kertaa uuteen rooliin. Nyt suoritan valmentajan ammattitutkintoa Kuortaneella päivätyöni ohessa.
– Menen kausi kerrallaan. Mutta jos jotain toivon, niin sen, että tämä yhteisö säilyy. Tytöt saavat jatkaa jääkiekon parissa. Kasvaa, nauraa ja oppia. Silloin tiedän, että kaikki tämä on ollut sen arvoista.
Valmennuskoulutuksen haastattelussa Sadulta kysyttiin tulevaisuuden tavoitteista. Vastaus oli rehellinen: hän ei tiedä vielä. Pelaajana Niinimäki oli hetkessä eläjä ja sama asenne on seurannut valmentamiseen.
– Olen oppinut tykkäämään tästä tosi paljon, mutta en vielä tiedä, mihin tämä lopulta vie. Ehkä tavoitteet muotoutuvat matkan varrella.
– Mulla on vähän sellainen "go with the flow" -asenne – mennään eteenpäin sen mukaan, mitä elämä tuo tullessaan.
