Ihan OTOna: Kai Boström – Etelän alueen harrastekiekon vastaava

Kai ”Bosse” Boström hyppäsi mukaan jääkiekon maailmaan vuonna 1995, kun hän oli perustamassa Kukonlaulun Kiekko Klubi Ry:tä legendaarisella Kehä-Kessalla.

Joukkue sai alkunsa myyntimiesten harrastejoukkueena, MM95-huuman innoittamana. Se lähti liikkeelle kutosdivarista – eli silloiselta alimmalta sarjatasolta – ja elää ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä, Bossen toimiessa seuran puheenjohtajana.

Päivätyönsä ohella Kai toimii OTO-roolissa Etelän alueen harrastekiekkovastaavana. Homma ei todellakaan ole pieni: Etelän alueella pyörii huimat 25 sarjaa ja mukana on yhteensä 179 joukkuetta. Näistä naisten joukkueita 22, Stadiliigassa 62, Harrastedivareissa 63, S50:ssä 18, S60:ssä 7 ja S65:ssä 7.

Tätä kokonaisuutta ei tietenkään vedetä yksin – taustalla toimii osaava ja sitoutunut tiimi, jonka kanssa hommat hoituvat. Tiimin jäsenet täydentävät toisiaan: Anu Levander keskittyy erityisesti naisten harrastekiekkoon, Tuomas Salmivaara vastaa otteluohjelmista ja -siirroista, ja tiimin esihenkilönä toimii aluepäällikkö Lennu Kämppi.

– Ja tavoite meillä on yhteinen: tehdä harrastekiekosta entistä mukavampaa kaikille, Boström sanoo.

Kohti turvallisempaa ja tasavertaisempaa harrastekiekkoa

Boström on ollut keskeisessä roolissa kehittämässä harrastekiekkoa tasapuolisemmaksi pelaajien pisteytysjärjestelmän avulla.

– Muutamia vuosia sitten kokosin eri harrastejoukkueiden edustajia yhteen pohtimaan, mikä harrastekiekossa toimii ja mikä ei. Näiden keskustelujen pohjalta syntyi HTP-järjestelmä, eli harrastetasopisteytys, Boström kertoo.

HTP-järjestelmä perustuu pelaajan taustaan ja kokemukseen. Siinä huomioidaan esimerkiksi juniori- ja kilpatausta sekä jääkiekossa vietetyt vuodet. Näiden perusteella pelaajalle muodostetaan henkilökohtainen pistemäärä, jonka avulla lasketaan joukkueen kokonaispisteet ja määritellään sarjataso.

– Järjestelmä pilotoitiin HIKU-sarjassa kaudella 2022–2023. Nyt se on toista kautta käytössä harrastedivareissa. Sitä on käytetty myös Työpaikka-SM-turnauksissa.


"Nykyisin sääntöjä noudatetaan tiukemmin, ja se on tehnyt sarjoista reilumpia ja toiminnasta sujuvampaa."


Tulokset puhuvat puolestaan. Ottelut ovat nykyään huomattavasti tasaisempia, ja pelaajilta saatu palaute on ollut erittäin positiivista.

– Pelaajat kokevat nyt, että peleissä vallitsee reilu kilpailutilanne. Sarjoissa ei enää ole mukana selvästi ylivoimaisia pelaajia. Tämä lisää otteluiden mielekkyyttä ja tekee niistä turvallisempia. Vauhtierojen pienentyessä myös loukkaantumisriski pienenee, hän sanoo.

Erityisen merkitykselliseltä Boströmista on tuntunut positiivinen palaute – se, että vuonna 2018 esitetty idea toimii nyt käytännössä ja parantaa pelikokemusta.

– Perinteinen ajatus siitä, että "paras tarina voittaa", on ollut vaikea murtaa. Mutta nykyisin sääntöjä noudatetaan tiukemmin, ja se on tehnyt sarjoista reilumpia ja toiminnasta sujuvampaa.


"Työstämme jatkuvasti uusia keinoja sitoutumisen lisäämiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi."


Yhteishenki pitää joukkueet kasassa

Naisten harrastekiekossa suuri haaste on joukkueiden korkea vaihtuvuus. Monet joukkueet hajautuvat kauden päättyessä. Miesten harrastejoukkueet ovat usein kaveriporukoita tai pieniä itsenäisiä seuroja. Naisten joukkueet ovat usein osa isompia seuroja, mikä voi tehdä sopivien jäävuorojen löytämisestä haasteellisempaa.

Boströmin mukaan yksi ratkaisu on yhteishengen ja ryhmädynamiikan vahvistaminen.

– Kun pelit ovat reiluja ja turvallisia, pelaaminen on mielekkäämpää ja joukkueet pysyvät paremmin kasassa. Työstämme jatkuvasti uusia keinoja sitoutumisen lisäämiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Katse tulevaan

Boström haluaa jatkaa harrastekiekkotoiminnan kehittämistä niin, että laji pysyy kiinnostavana ja saavutettavana mahdollisimman monelle. Tavoitteena on kasvattaa harrastajamääriä ja tarjota yhä paremmat mahdollisuudet eritasoisille pelaajille nauttia jääkiekosta.

– Haluan kehittää harrastekiekon eetosta kohti yhteistä hyvää – laji tarvitsee huolenpitoa. Kaukalon pitää olla turvallinen paikka, jossa pelataan tosissaan, mutta ei totisesti, Boström summaa.

Etsi sivustolta