Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi viiden maan turnauksensa USA:n Plymouthissa ottelulla Ruotsia vastaan. Turnaus pelataan 3.–7. helmikuuta, ja Suomen lisäksi mukana ovat Ruotsi, Sveitsi, Tshekki sekä isäntämaa USA.
Avausottelu päättyi Ruotsin 5–3-voittoon. Suomen maalit Ruotsin verkkoon iskivät HIFK:n Frans Karjalahti, Kiekko-Espoon Christian Sundberg sekä Kärppien Niklas Helppi. Niin ikään Kärppiä edustava Patrik Joensuu torjui Suomen maalilla yhteensä 16 kertaa, Ruotsin Fabian Salasca Nääsille torjuntoja kertyi yhteensä 21.
Valmentaja Ville Viitaluoma myönsi ottelun jälkeen, että alku oli joukkueelle vaikea.
– Joo, takkiin tuli. Ottelun alussa oltiin kyllä aika unessa, ei päästy siihen rytmiin, minkä Ruotsi siihen laittoi, hän sanoi.
Erityisesti kamppailupelaaminen jäi avausvaiheessa vastustajan hallintaan.
– Hävitttiin paljon kamppailuja, Viitaluoma jatkoi.
Ottelun edetessä Suomen peli parani, mutta kiri jäi lopulta vajaaksi.
– Sitten loppua kohden päästiin peliin mukaan, mutta se on aina vähän se takaa-ajo semmoista rypistelyä, Viitaluoma kuvaili joukkueen esitystä.
Turnaus jatkuu Suomen osalta seuraavana päivänä iltaottelulla USA:ta vastaan. Viitaluomalla on selkeä käsitys tulevasta haasteesta.
– Muutaman kerran ollaan pelattu heitä vastaan, niin tiedetään kyllä mitä se pelaaminen on, hän totesi.
Valmentajan mukaan onnistuminen vaatii erityisesti valmiutta heti alusta lähtien.
– Pitää olla kyllä valmis heti ottelun alusta kamppailemaan, ja kiekolla pitää olla huolellinen, Viitaluoma painotti.
