U18 SM-sarjan puolivälierien avauspelit miteltiin tiistaina. Runkosarjan kaksi kärkijoukkuetta, Jokerit ja Kärpät, pitivät pintansa. Lukko ja K-Espoo pystyivät nappaamaan kotiedun avauspelien voitoillaan.
Runkosarjan voittanut Jokerit jyräsi Tapparan joukkueiden avauskohtaamisessa Pirkkolassa. Jokerit iski avauserään neljä maalia, mistä Tappara ei enää toipunut. Jokerit teki ottelussa viisi ylivoimamaalia ja yhden siirretyn rangaistuksen aikana. Jokerien tehomiehet ottelussa olivat Tino Kossila (2+2), Joel Ikonen (2+1) ja Rasmus Pärnänen (2+1). Kossilalle ottelu oli vasta kauden kolmas U18:ssa. Ikonen on takonut kolmessa viime ottelussaan pisteet 6+4.
Jokerit on voittanut Tapparan kauden kaikissa viidessä kohtaamisessa yhteismaalein 30–9.
Kärpät oli kotonaan tiukoilla KalPaa vastaan. Ilja Makkonen teki 2–1-osuman toisen erän lopussa, ja maali jäi lopulta ottelun viimeiseksi ja samalla voittomaaliksi. Patrik Joensuu torjui voittopelissään 15 kertaa.
Joukkueiden kauden kohtaamisista voitot ovat Kärppien eduksi nyt 4–1. Neljästä viimeisestä keskinäisestä ottelusta kolme on päättynyt maalin erolla.
Lukko yllätti runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen Pelicansin ja teki Lahdessa kuusi maalia. Miko Vatjus oli Lukon avainpelaajia kahdella maalillaan. Lukko-puolustaja Ricards Lisovskis kirjasi pisteet 0+3. Vatjuksen pisteputki U18 SM-sarjan otteluissa venyi jo 12 ottelun mittaiseksi. Pisteet 1+1 merkkauttanut Jonas Schwarz on kerännyt pisteitä yhdeksässä peräkkäisessä ottelussaan. Lucas Fritz torjui Lukon maalilla voittopelissään 27 kertaa.
Pelicansin ja Lukon tämän kauden kohtaamisista voitot ovat nyt Lukon eduksi 3–2.
K-Espoo nousi vierasvoittoon TPS:ää vastaan. Puolustaja Otto Joutsen teki voittomaalin päätöserässä siniviivalaukauksellaan ylivoimatilanteessa. Juuso Fredrikson kirjasi syöttöpisteen kaikkiin espoolaisten maaleihin (0+3). K-Espoon maalilla torjuneella Matias Ruuskasella riitti töitä varsinkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Torjuntoja kertyi yhteensä 32.
K-Espoo on voittanut TPS:n tämän kauden aikana nyt jo neljästi. TPS:llä on keskinäisistä peleistä yksi voitto.
Otteluparit puolivälierissä
Jokerit – Tappara 1–0 (11–2...)
Kärpät – KalPa 1–0 (2–1...)
Pelicans – Lukko 0–1 (2–6...)
TPS – K-Espoo 0–1 (1–3...)
Puolivälierien jatko-ohjelma
Keskiviikko 18.3.
18.45 Lukko – Pelicans
Torstai 19.3.
18.00 KalPa – Kärpät
18.35 K-Espoo – TPS
19.30 Tappara – Jokerit
Perjantai 20.3.
18.30 Pelicans – Lukko
Lauantai 21.3.
12.00 Kärpät – KalPa
14.20 TPS – K-Espoo
14.30 Jokerit – Tappara
15.00 Lukko – Pelicans
Sunnuntai 22.3.
14.00 KalPa – Kärpät
17.30 Tappara – Jokerit
xx.xx K-Espoo – TPS
Maanantai 23.3.
18.30 Pelicans – Lukko
Tiistai 24.3.
xx.xx Jokerit – Tappara
xx.xx Kärpät – KalPa
18.20 TPS – K-Espoo