Puolustaja Emil Pieniniemi iski U18 SM-sarjan mestaruuden ratkaisseen maalin, kun Kärpät kohtasi lauantaina vieraissa Lukon. Pieniniemi viimeisteli Elias Janssonin ja Arttu Alasiuruan esityöstä loppunumeroiksi 2–1, ja Kärpät vei mestaruuden otteluvoitoin 2–0.
Kärpät voitti U18-finaalisarjan ensimmäisen ottelun torstaina Oulussa lukemin 4–0 ja otti Raumalla mestaruuteen tarvitun toisen voiton. Pieniniemi ratkaisi ottelu- ja sarjavoiton osumallaan.
– Olihan se aika hieno fiilis. En ole ikinä tehnyt noin tärkeää maalia. Jansson laittoi aika hyvän syötön, ja siitä oli kiva laittaa kiekko sisään, hän muisteli voittomaalia.
Isännät avasivat lauantaina maalihanat ajassa 5.01, kun Dominik Petr iski Lukon johtoon Emil Sahlstedtin ja Eetu Leväsen esityöstä. Kärpät puolestaan juoni tasoituksen, kun Frans Viita ja Arttu Tuhkala alustivat Aarno Erholtzin maalin ylivoimatilanteessa. Ottelua oli siinä vaiheessa pelattu runsaat 33 minuuttia.
Tasalukemissa 1–1 mentiin aina ottelun loppupuolelle saakka, kunnes Pieniniemi ohitti Lukon maalia vartioineen Daniel Salosen. Ottelua oli siinä vaiheessa jäljellä vajaat neljä minuuttia.
– Kyllähän ne aika pitkiltä minuuteilta tuntui, Pieniniemi myönsi.
Lukko haki vielä tasoitusta kuudella pelaajalla, kun Salonen otettiin pois maaliltaan ottelun viimeisen minuutin käynnistyessä. Mutta Kärppien johto kesti.
Kärppien Visa Vedenpäälle merkattiin 23 torjuntaa, ja hän pysäytti kiekkoja 95,83 prosentin varmuudella. Salonen puolestaan kirjautti 30 torjuntaa ja torjuntaprosentin 93,75.
– Ottelu oli tosi tasainen. Lukko oli varsinkin alussa tosi vahvoilla. Vastustaja oli tänään sitkeä ja puolusti hyvin. Siellä oli taitavia yksilöitä, Pieniniemi ruoti.
Mitkä olivat teidän vahvuudet?
- Meillä oli hyvä kamppailupeli tänään. Puolustettiin hyvin ja tehtiin tarvittavat maalit. Niillä se voitto tuli.
Kärppien vastuuvalmentaja Jari Karppinen naurahti, että siinä vaiheessa kun peli vie, niin ei siinä ehdi miettiä tunteitaan. Mielessä on vain seuraava vaihto ja seuraavat kentälle menevät pelaajat. Hän tarkoitti tietysti ottelun viimeisiä minuutteja.
– Loppua kohti mennään, vastustaja peluuttaa parhaita ja itse pitää vastata siihen, että ketä panee kentälle. Sen maalin jälkeen päähän tuli uusi suunnitelma, että miten edetään. Oli vahva luotto siihen, että kyllä meiltä löytyy kaverit säilyttämään johtoasema loppuun asti.
Tosin Lukko pisti kampoihin aivan loppuun saakka.
– Piti jo katsoa kelloa, että onko todellakin nollat taulussa. Vastustaja sai vielä siihen viimeiseen sekuntiin paineen, mutta kello pelasti meidät.
Karppinen totesi tyytyväisenä, että kovatasoisen sarjan mestaruus otettiin yhtenäisyydellä. Hän on rakentanut joukkueen kanssa mestaruustarinaa kaksi vuotta, joidenkin kavereiden kanssa kolme. Nyt on todistettu, että hyvä työ ja harjoittelu tuottavat hedelmää.
– Minun mielestä tarinan juoni oli jatkumo viime kauteen. Ne pojat, jotka viime kaudella nuorena joukkueena otti turpaan, he ovat nyt voittajia. Se on minulle tärkeintä.
Kärpät voitti nyt U18-ikäluokan Suomen mestaruuden viidennen kerran. Edelliset mestaruudet ovat vuosilta 1986, 2000, 2015 ja 2016.