Suomi-sarjan puolivälieräsarjat ovat alkaneet erittäin tasaisissa merkeissä, sillä kaikki ottelusarjat ovat tilanteessa 1–1. Puolivälierien erikoisuutena voi pitää sitä, että otteluissa ei ole nähty vielä yhtään vierasvoittoa.
Runkosarjavoittaja Lempäälän Kisa avasi pudotuspelit keskiviikkona selvällä 7–0-kotivoitolla Raahe-Kiekosta. Tahtipuikkoa heilutti Valtteri Sinisalo tehoillaan 1+3 Tomi-Pekka Kaihuan (1+2) ja Eemil Salosen (2+0) oltua voittajien muut tehomiehet. Miko Jutila napsi pudotuspelien ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan nollapelin torjuttuaan 22 kertaa.
Perjantain toista ottelua LeKi johti Raahessa kahden erän jälkeen 3–1, mutta Raahe-Kiekko puristi päätöserässä väkisin rinnalle ja ohi juhlien lopulta 6–3-kotivoittoa. Pelin ainoa kahden maalin mies oli isäntien Otto Ohmeroluoma (2+0), joka iski pelin päätöslukemat tyhjään LeKi-nuottaan. Tehoihin 1+1 pelissä ylsi viisi miestä.
Järvenpäässä keskiviikkosauna hehkui tulikuumana etenkin kolmannessa erässä, kun kotijoukkue Haukat juhli lopulta niukkaa 4–3-voittoa Lapuan Virkiästä vieraiden noustua pelin päätöshetkien osumilla vain maalin päähän isännistään. Haukka-voiton takuumiehet olivat Lari-Henrik Posti (2+2) ja Vertti Sieppi (1+2). Virkiän Viljami Haarala (0+3) oli syöttäjänä jokaisessa vierasosumassa.
Virkiä tasasi puntit perjantaina, kun se kaatoi runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Haukat Lapualla maalein 4–2. Kahdesti ylivoimalla viimeistelleiden lapualaisten ykkösnimet olivat Juho Niemelä ja Janne Riihimäki, jotka molemmat ylsivät tehoihin 1+1.
Savonlinnan Pallokerho avasi puolivälieräsarjan Laser HT:tä vastaan selvällä 7–1-kotivoitolla Tatu Vihavaisen hurjasteltua tehot 1+4 ja Joseph Hawkins-Kinebuchin (2+0) osuttua kahdesti. SaPKon tehomiehiin lukeutui myös kolmen syöttöpisteen Konsta Piirainen.
Kelkka kääntyi perjantaina Oulunsalossa, kun Laser HT iski ottelusarjan tasoihin 5–2-voitollaan. Laser HT:n ja koko pelin tehokkain oli Oskari Määttä (0+3). Voittajien muita sankareita olivat Taneli Kovaniemi ja pelin päätöslukemat tyhjään SaPKo-maaliin viimeistellyt Veeti Matikainen tehoillaan 1+1.
Myös Muik Hockeyn ja JHT:n välinen ottelusarja on tasan 1–1. Muik Hockey juhli keskiviikkona Uudessakaarlepyyssä 3–1-kotivoittoa Linus Vesterlundin summattua tehot 1+1 ja Kasper Holmin sinetöityä pelin päätöslukemat tyhjään JHT-maaliin ajassa 58.43.
JHT kuittasi tappion perjantaina, kun se kaatoi vieraansa maalein 5–2. Kalajokisten suurimpana tähtenä tuikki kolmen maalin mies Jarno Palola (3+0). Palolan osumista ensimmäinen syntyi rangaistuslaukauksesta ja viimeinen tyhjään Muik Hockey -maaliin 12 sekuntia ennen pelin päätöstä. Ajassa 58.07 syntyneen 4–2-osuman Palola viimeisteli tasavoimin.
Kaikki ottelusarjat jatkuvat jo lauantaina. Sen jälkeen pelataan ensi maanantaina ja tarvittaessa keskiviikkona.
