Vahvan kauden pelannut Nokian Pyry juhlii toista peräkkäistä Suomi-sarjan mestaruutta. Nokialaisten mestaruus ratkesi lauantaina, kun joukkue kaatoi vieraskaukalossa paikalliskilpailija Lempäälän Kisan jatkoerässä maalein 7–6. Kauttaan Mestis-karsinnoissa jatkava Pyry vei Suomi-sarjan finaalisarjan nimiinsä otteluvoitoin 3–1. Ratkaisufinaalin ratkaisumaalin survoi maalin edestä Valtteri Ylitalo ajassa 65.53. Vahvan esityön osumaan teki laidalta maalille suorassa hyökkäyksessä punnertanut Jere Virolainen.
LeKi siirtyi lauantaina kotikaukalossaan 1–0-johtoon jo ajassa 1.58, kun Joni Hassisen viivaveto yllätti kiekkoa tilanteessa pomputelleen Pyry-vahti Veli-Matti Mäkisen. Pyry nousi tasoihin 1–1:een nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Lassi Korpela tarjoili oivan poikittaissyötön ja Valtteri Mäkiviinikka laukoi pelin onetimerillaan tasoihin ajassa 15.56.
Pyry siirtyi 2–1-johtoon alivoimalla heti toisen erän alkajaisiksiajassa 20.47, kun Tuukka Mäntymäki päätti vahvan haastonsa tarkkaan laukaukseen, mikä painui aivan LeKi-maalin oikeaan yläkulmaan ohi lempääläläisten maalilla pelanneen Valtteri Kyllisen.
Alivoimamaalit olivat tasan 1–1 ja peli lukemissa 2–2 jo ajassa 23.23, kun Eemil Salonen laukoi kiekon suorasta luistelusta terävästi ohi Mäkisen. LeKi riemuitsi uudestaan vain 66 sekuntia myöhemmin. Verneri Metsänen löysi Valtteri Myllykallion, jonka laukaus kimposi Pyry-pakin mailasta takakulmaan ohi Mäkisen vieden LeKin 3–2-johtoon. Osuman jälkeen Mäkisen paikalle Pyryn maalitolppien väliin luisteli Ossi Mäkinen.
Toisen erän alun maalitehtailu jatkui ajassa 25.33. Mäkiviinikka katkaisi LeKi-syötön ja tarjoili kiekon Virolaiselle, joka siirsi omaa laukaustaan seuranneen irtokiekon ohi Kyllisen tasoittaen pelin 3–3:een.
Lisää ropisi jo ajassa 26.16, kun Korpela–Mäkiviinikka-duo toimi toistamiseen. Korpelan pitkä ja kova rystysyöttö tavoitti suorassa hyökkäyksessä Mäkiviinikan, joka laukoi kiekon suoraan syötöstä LeKi-maaliin vieden vieraat 4–3-johtoon – LeKin aikalisä.
Aikalisällä punotut LeKi-juonet kantoivat hedelmää vain 15 sekuntia myöhemmin, kun Valtteri Kekarainen laukoi Tuukka Hietamäen tarjoilun etukulmasta Pyry-maaliin.
Pyry kuittasi johdon takaisin itselleen reilun 31 minuutin pelaamisen jälkeen, kun Saku Hautamäki survoi irtokiekon ohi Kyllisen muuttaen tilanteeksi 5–4. Syöttöpisteen osumaan sai kiekon viivasta maalille toimittanut Lauri Salmi.
Pyry siirtyi 6–4-johtoon vain hetki ylivoimansa päättymisen jälkeen ajassa 36.26, kun Mäntymäki ohjasi Jesse Kalliosalon tarjoilun takatolpalta ohi tilanteessa voimattoman Kyllisen.
LeKi kampesi maalin päähän lukemiin 5–6 vielä ennen toista erätaukoa, kun Oliver Etula ohjasi Myllykallion syötön ohi Mäkisen vajaat kaksi minuuttia ennen toisen erän päätöstä. Kotijoukkueen 6–6-tasoitusmaalista vastasi Väinö Österlund, jonka viivaveto painui ohi Mäkisen ajassa 45.58. Hyvän liikkuvan maskin osumaan teki maalin toiseksi syöttäjäksi merkattu Teemu Kemppainen, jonka lisäksi maalin syöttäjänä operoi Juuso Papinsaari.
Varsinaisella peliajalla ei enää lisämaaleja nähty, ja lopulta Ylitalo nousi Pyryn jatkoeräsankariksi.
