Nokian Pyry varmisti torstaina paikkansa miesten Suomi-sarjan loppuotteluihin, kun joukkue kaatoi vieraskaukalossa Kotkan Titaanit maalein 5–3. Pyry vei välieräsarjan nimiinsä otteluvoitoin 3–1. Nokialaiset kohtaavat finaalisarjassa Lempäälän Kisan Titaanien taistellessa pronssista Savonlinnan Pallokerhoa vastaan.
Titaanit siirtyi Kotkassa 1–0-johtoon ajassa 3.15, kun Jaami-Elias Jokinen ohitti Pyry-vahti Veli-Matti Mäkisen.
Pyryn tehohetki nähtiin avauserän puolivälin jälkeen, kun vierasjoukkue iski kolme maalia reiluun kolmeen minuuttiin ja karkasi 3–1-johtoon. Tämä riitti ottelun Titaanien maalilla aloittaneelle Niko Tammelle, jonka tilalle luisteli Niilo Pussinen. Pyryn avauserän maaleista vastasivat ylivoimalla osunut Valtteri Mäkiviinikka (1+2), pelin tehomies Lassi Korpela (2+2) ja Jere Virolainen (1+2).
Titaanit nousi maalin päähän vieraistaan ja lukemiin 2–3 heti toisen erän alussa, kun Ilmari Karhapää onnistui maalinteossa ylivoimalla. Kotkalaisten tasoitusosuma syntyi ajassa 33.48, kun Erkka Huttunen iski isäntien illan kolmannen maalin ohi Mäkisen.
Pyry pääsi toiselle erätauolle kuitenkin johtoasemassa, kun Korpelan ottelun toisen osuma siirsi nokialaiset 4–3-johtoon vain 27 sekuntia Huttusen iskemän 3–3-maalin jälkeen. Neljän tehopisteen ilta nosti Korpelan pudotuspelien pistepörssin kärkeen.
Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 59.31, kun Pyryn Joel Pelttari paketoi 5–3-loppulukemat tyhjään Titaanit-maaliin.
Parasta viidestä -mallin finaalisarja alkaa ensi maanantaina Nokialla. Sarjan voittaja pääsee karsimaan paikasta ensi kauden Mestikseen. Pronssiottelu on merkitty otteluohjelmaan pelattavaksi ensi viikon lauantaina.
