Ruotsi voitti Suomen maalein 6–5 perjantai-iltana pelatussa alle 18-vuotiaiden Hlinka Gretzky Cupin välieräottelussa. Ratkaisu haettiin jatkoajalta.
Ruotsi huipentaa turnauksensa lauantaina finaaliottelussa USA:ta vastaan, Suomi pelaa Kanadan kanssa pronssista.
Suomen ja Ruotsin kamppailussa olivat viihdearvot kohdillaan. Kahden erän jälkeen Ruotsi johti ottelua 2–1, kunnes kolmannessa erässä nähtiin peräti seitsemän maalia.
Viisi tehtyä maalia ei tänään riittänyt voittoon.
Kolmannen erän ensimmäinen puolikas oli Suomen näytöstä. Pikkuleijonat iski seitsemässä minuutissa neljä maalia ja johti ottelua erän puolivälissä 5–2.
Ottelun lopussa aloite siirtyi Ruotsille. Se teki kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla kolme maalia ja vei ottelun jatkoajalle luvuin 5–5.
Ottelun ratkaisuhetkillä sankarin roolin otti Marcus Nordmark. Hän iski ensin 5–5-tasoituksen ja kokonaisajassa 62.27 jatkoaikaratkaisun. Koko ottelussa Nordmark teki kolme maalia.
Oliver Torkki hyökkäsi Suomen nelosketjussa.
Suomen maaleista vastasivat Oliver Suvanto, Vilho Vanhatalo, Oscar Hemming, Luka Arkko ja Samu Alalauri. Maalivahti William Gammals otti kiinni 30 kiekkoa.
Suomen parhaana pelaajana palkittiin Olli Wahlroos.
Ottelun maalikooste:
Näin ottelu eteni:
Ruotsi – Suomi 6–5 JA (1–0, 1–1, 3–4, 1–0)
1. erä:
4.24 Marcus Nordmark (Ola Palme, Adam Andersson) 1–0
2. erä:
22.32 Oliver Suvanto (Olli Wahlroos, Oscar Hemming) 1–1
24.45 Axel Elofsson (Ludvig Andersson) 2–1
3. erä:
41.03 Vilho Vanhatalo (Jiko Laitinen, Juho Piiparinen) 2–2
42.53 Oscar Hemming (Eelis Uronen, Olli Wahlrood) 2–3
44.44 Luka Arkko (Julius Suominen, Anttoni Uronen) 2–4
48.02 Samu Alalauri (Janne Karassaari) 2–5
49.13 Axel Elofsson (Elton Hermansson) 3–5 YV
53.17 Bosse Meijer (Elton Hermansson, Max Isaksson) 4–5 YV
57.33 Marcus Nordmark (Axel Elofsson, Malte Gustafsson) 5–5
Jatkoaika:
62.27 Marcus Nordmark (Axel Elofsson) 6–5 JA
Maalivahtien torjunnat:
Milo Tjärnlund Ruotsi 10 + 21 + 7 + 1 = 39
William Gammals Suomi 7 + 13 + 9 + 1 = 30
- Ottelun kaikki tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Näillä kentällisillä Suomi lähti välieräotteluun
- U18 Hlinka Gretzky Cupin 2025 ohjelma, tulokset, videot, kokoonpanot, tilastot...