• Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: U16
  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: U16

Maalikooste: Suomi avasi Saksa-otteluiden sarjan voitolla – Ikäluokka 2010 debytoi U16-maajoukkueessa

  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: U16
Liius Nurmi tuuletteli ottelun avausmaalia. Kuva: Matti Nenonen

Suomi voitti Saksan maalein 4–3 torstaina Vierumäellä pelatussa alle 16-vuotiaiden poikien maaottelussa. Kyseessä oli kolmen Saksa-ottelun sarjan avauspeli sekä vuonna 2010 syntyneiden ikäluokan maaotteludebyytti.


Suomi avasi ottelun vahvasti ja karkasi 3–0-johtoon reilussa 13 minuutissa. Toisessa erässä Suomi johti ottelua jo 4–1. Ottelun kahdesta viimeisestä maalista vastasi Saksa, mutta tasoitusmaalia se ei kyennyt tekemään.

Vuonna 2010 syntyneiden ikäluokan ensimmäinen maaottelumaali merkittiin Liius Nurmelle. Verkko heilahti ajassa 6.43. Myös Manu Mäenpää, Aamos Vahvaselkä ja Tomas Nuutinen onnistuivat maalinteossa heti ensimmäisessä maaottelussaan.

– Hieno esitys jätkiltä ja voitto kotiin, Suomen valmentaja Antti Uitto sanoi.

– Hyvät fiilikset tästä jäivät. Ensinnäkin oli hienoa päästä pelaamaan, ensimmäiset maaottelut pelaajille ja varmasti pientä jännitystäkin oli. Aloitimme ottelun hyvin, matsi oli kova, mutta ennen kaikkea tuli voitto. Voimme olla tyytyväisiä.


U16_fin_ger-0551.jpg


Suomen maalivahdit Onni Tennberg ja Tuukka Järvikuona pelasivat ottelun puoliksi. Tennberg aloitti, Järvikuona luisteli maalille ajassa 30.18.

Suomella oli kaukalossa ns. Sininen joukkue. Perjantaina kello 18.30 pelattavassa toisessa osaottelussa maajoukkuedebyyttinsä pelaavat Valkoisen joukkueen pelaajat.


Ottelun maalikooste:


Näin ottelu eteni:

Suomi – Saksa 4–3 (3–1, 1–1, 0–1)

1. erä:
6.43 Liius Nurmi (Niilo Jokinen, Tomas Nuutinen) 1–0
9.05 Manu Mäenpää (Reino Voittonen, Eeli Uusitalo) 2–0
13.16 Aamos Vahvaselkä (Ilari Kurvinen) 3–0
19.47 Janosch Lucius (Filip Tvardik, Lian-Maxim Hergert) 3–1

2. erä:
28.20 Tomas Nuutinen (Aamos Vahvaselkä, Niilo Jokinen) 4–1
28.51 Sander Menzel (Filip Tvardik, Lian-Maxim Hergert) 4–2

3. erä:
43.44 Timo Vajs (Tom Koshkin) 4–3

Maalivahtien torjunnat:
Onni Tennberg Suomi 3 + 6 + 0 = 9 (vaihto ajassa 30.18 tilanteessa 4–2)
Tuukka Järvikuona Suomi 0 + 5 + 3 = 8
Sergej Schaulko Saksa 4 + 6 + 12 = 22

- Näillä kentällisillä Suomi lähti otteluun
- Ottelun kaikki tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Ottelun tallenne Leijonat TV:ssä
- U16 Saksa-otteluiden ohjelma, tulokset, kokoonpanot, tilastot...


U16_fin_ger_a-2291.jpg

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Sander Menzel ja Aamus Vahvaselkä. Palkinnot jakoi Jääkiekkoliiton nuorisomaajoukkuesihteeri Annika Tirinen.


U16_fin_ger-0038.jpg


Artikkelin kaikki kuvat: Matti Nenonen


 

Etsi sivustolta