U16 voitti Järvenpäässä pelatun kotiturnauksensa, mutta päätöspeli Ruotsia vastaan jäi harmittamaan. Päävalmentaja Tuomo Ropon mukaan tammi-helmikuussa pelattu kahden turnauksen putki oli kaikin puolin positiivinen kokemus.
Suomi voitti neljästä Järvenpäässä pelaamastaan ottelusta kolme. Ne riittivät kotiturnauksen voittoon. Ropon mukaan kokonaisuus oli vahvasti positiivinen, vaikka päävalmentajan ilme oli totinen 3–6-tappioon päättyneen Ruotsi-ottelun jälkeen.
– Näimme paljon onnistumisia. Ei jäädä tuohon viimeiseen 30 minuuttiin kiinni. Tapahtumassa oli paljon positiivista ja viikko jäi kokonaisuudessaan paljon plussan puolelle, Ropo sanoi
Suomi johti Ruotsi-ottelua 3–0, mutta vastustaja rynni ottelun viimeisen puolikkaan aikana rinnalle ja ohi.
– Saimme peliin hyvän alun, mutta sitten alkoi turnauskuorma painaa. Emme saaneet sitä sitten enää käännettyä, Ropo sanoi.
Suomi lähti otteluun lyhyellä valmistautumisajalla, lauantaina oli voitettu Tshekki. Ruotsilla puolestaan oli allaan vapaapäivä.

Suomi aloitti Ruotsi-ottelun vahvasti, avauserässä kotijoukkue teki kolme maalia.
Suomi ja Ruotsi ovat tällä kaudella kohdanneet viisi kertaa. Joulun alla Ruotsi kohdattiin kolme kertaa, nyt kahdesti. Voitot ovat Ruotsille 3–2.
– Tämä oli toinen tapahtuma, jossa pelasimme Ruotsin kanssa useamman ottelun. Molemmilla kerroilla Ruotsi on ollut selkeästi meitä edellä viimeisen ottelun viimeisten 30 minuutin aikana. Se on tärkeä tieto, meillä on töitä edessämme, Ropo muotoili.
U16 pelasi tammi-helmikuussa kaksi tapahtumaa peräkkäin. Ensin joukkue voitti pronssia nuorten talviolympialaisissa Koreassa, sitten kokoonnuttiin täysin uudella miehistöllä Järvenpäässä.
– Kahden tapahtuman välillä oli vain pari päivää taukoa. Näimme kaksi joukkueellista pelaajia ja saimme paljon informaatiota, jota voimme jakaa pelaajien tueksi heidän seura-arkeensa.