Tyttöleijonat päätti alkusarjansa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadan Membertoussa kohtaamalla Yhdysvallat. Pohjoisamerikkalaiset veivät ottelun selvin numeroin 14–0, ja koko alkusarja jäi suomalaisittain tuloksellisesti vaisuksi.
Päävalmentaja Mira Kuisma myöntää pettymyksen olevan suuri.
– No tuloshan ei ole ollut tietenkään tyydyttävä, ei millään muotoa ja kaikki me ollaan tosi pettyneitä siihen.
Kuisman mukaan joukkueen valmistautuminen turnaukseen sujui hyvin. Harjoittelussa pystyttiin tekemään oikeita asioita, ja pelaajat omaksuivat valmennuksen vaatimukset jo ennen kisojen alkua.
– Pelaajat pystyvät pelaamaan sellaista peliä, mitä me heiltä pyydetään, ja se myös riittää. Me ollaan ihan tasapäin pelattu Ruotsia ja Tshekkiä vastaan.
MM-kisojen alkusarjassa kahdessa ensimmäisessä ottelussa Tshekkiä ja Slovakiaa vastaan haasteet eivät Kuisman mukaan liittyneet ensisijaisesti taitotasoon, vaan henkiseen puoleen ja rohkeuteen ratkaisuhetkillä.
– Tshekkiä ja Slovakiaa vastaan meillä oli semmoista henkistä lukkoa. Oli hyviä jaksoja paljonkin, mutta paikoista ei saatu tehtyä niin paljon maaleja kuin olisi pitänyt.
Slovakiaa vastaan koettu tappio oli joukkueelle kova paikka, mutta sen jälkeen ilme muuttui. Yhdysvaltoja vastaan Suomi pystyi kahden erän ajan pelaamaan selvästi vapautuneemmin, vaikka tulosta ei syntynyt.
– Murheellisen Slovakia-pelin jälkeen saatiin mielestäni USA-peliin ihan erilainen virta, eikä joukkue notkahtanut missään vaiheessa, vaikka tulos on mitä on.
Kolmannessa erässä peli kuitenkin karkasi. Kuisman mukaan perusasioiden tekeminen ei enää pysynyt vaaditulla tasolla, mikä kostautui kovassa tempossa ja pienessä kaukalossa.
Fyysisestä kunnosta Kuisma ei kanna huolta. Joukkue on hänen mukaansa hyvässä kunnossa, mutta kansainvälinen huipputempo paljastaa puutteita lajitaidoissa ja pelin nopeudessa.
– Se ei jää kiinni jaksamisesta, mutta se mikä tässä huolestuttaa on lajitaidot näin kovassa tempossa.
Kuisma nostaa esiin myös arjen ja kansainvälisen tason välisen eron. Kotimaan sarjoissa pelaajilla on enemmän aikaa ja tilaa kuin kansainvälisissä peleissä.
– Auroraliigassa on tilaa ja aikaa paljon, mutta täällä kiekko viedään lavasta ennen kuin ehdit ampua. Me ei pystytä pelaamaan pieniä pelejä kahdella tai kolmella pelaajalla niin kuin ruotsalaiset, tshekit tai pohjoisamerikkalaiset.
Havainnointikyky ja päätöksenteko jäävät tällä hetkellä usein puolitiehen, vaikka joukkueessa on myös kokeneita pelaajia. Kuisman mukaan yksilötaitojen kehittäminen näin lyhyessä ajassa on haastavaa, mutta hetkittäin joukkue on silti pystynyt parhaimpaansa.
– Mun mielestä me ollaan kyllä saatu revittyä hetkittäin se paras irti, mutta se ei ole vielä ollut kauhean pitkäkestoista, tai ainakaan koko pelin kestävää.
– Sitä kaipaisi pelaajille arjessa semmoista henkilökohtaisten taitojen opettamista ja pienten pelien harjoittelua. Tila ja aika ovat esimerkiksi täällä niin vähissä, ettei ehditä ampua ennen kuin kiekko viedään lavasta.
Katseet ovat nyt jo puolivälierässä. Vaikeasta alkusarjasta huolimatta Kuisma muistuttaa, että yksittäisessä ottelussa asetelmat voivat kääntyä nopeasti.
– Tästä ei auta mikään muu kuin lähteä keittämään käärmekeittoja kohti puolivälierää. Onneksi tämä on jääkiekkoa, tässä voi tapahtua ihan mitä vaan.

