• Arvot: KUNNIOITUS
  • Arvot: KUNNIOITUS

Jääkiekkoleijona nro 270 (2023): Tuukka Mäntylä

  • Arvot: KUNNIOITUS

270 │ TUUKKA MÄNTYLÄ
Pelaaja
s. 25.5.1981 Tampere

Ikuinen kirvesrinta Tuukka Mäntylä saavutti jo juniorina menestystä Leijonapaidassa. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoista tuli kultaa vuonna 1999 ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoista hopeaa 2001. Aikuisten MM-kisoissa Mäntylä edusti Suomea kuusi kertaa saavuttaen hopeaa kahdesti (2007 ja 2014) sekä pronssia vuonna 2006.

Vaikkei Mäntylä ollut kentän suurikokoisin puolustaja, jäntevä tamperelainen nosti taklauksillaan seinälle usein itseään isompia pelaajia. Mäntylä edusti kotimaassa pelatessaan koko uransa ajan kasvattajaseuraansa Tapparaa nousten A-junioreista SM-liigajoukkueeseen kauden 1999/2000 aikana. Ensimmäiset neljä kautta Tapparassa päättyivät Suomen mestaruuteen 2003. Vuosina 2003–2009 Mäntylä pelasi Tapparan lisäksi kahdesti Elitserienissä, 2003–2005 Luleå HF:ssä sekä 2007–2009 Frölunda HC:ssä.

Seuraavat vuodet Mäntylä pelasi vuoroin Tapparassa ja vuoroin ulkomailla suunnaten monen suomalaisen tapaan KHL:ään. Neftehimik Nižnekamskissa hän pelasi kauden 2011/12, Metallurg Novokuznetskissa 2013/14, Amur Habarovskissa 2014/15 ja Medveščak Zagrebissa 2015/16. Zagrebista Mäntylä palasi ennen pudotuspelejä Tapparaan ja oli kauden päätteeksi voittamassa toista Suomen mestaruuttaan.

Mestaruuden jälkeen Mäntylä suuntasi vielä ulkomaille, kaudeksi 2016/17 KHL:ään Kunlun Red Starsiin ja kaudeksi 2017/18 SHL:n Malmö Redhawksiin. Kaksi viimeistä kautta Mäntylä pelasi Tapparassa päättäen uransa keväällä 2020. Runkosarjaotteluita Tapparan paidassa kertyi 621, neljänneksi eniten kaikista Tapparan pelaajista.

{gallery}tuukka{/gallery}


Suomen jääkiekkomuseon hallituksen nimittämä toimikunta aateloi vuosittain Jääkiekkoleijonat. Vuonna 2023 Jääkiekkoleijonaksi aateloitiin Mikko Eloranta, Tuukka Mäntylä, Janne Pesonen, Jukka Rautakorpi, Timo Favorin ja Heikki Hietanen. Lisäksi Seppo Hurmeelle, Markku Innaselle ja Simo Siiralle myönnettiin Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnot. Aatelointiseremonia järjestettiin torstaina 9. marraskuuta Karjala-turnauksen yhteydessä Tampereen Nokia Arenassa.

 
 
 

Aateloidut leijonat

Suomen Jääkiekkomuseo on vuodesta 1985 alkaen aateloinut suomalaisessa jääkiekkoilussa erityisen ansioituneita henkilöitä Jääkiekkoleijonan arvonimellä. Jääkiekkoleijonat on ryhmitelty pelaajiin, tuomareihin, valmentajiin ja jääkiekkovaikuttajiin. Aateloinnissa käytetään kronologista numerointia.

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallitus ja Suomen Jääkiekkoliitto nimittävät aatelointitoimikunnan jäsenet, joilla tulee olla laaja tietämys sekä suomalaisen että kansainvälisen jääkiekon historiasta ja nykypäivästä.

Jääkiekkomuseon verkkosivut

Etsi sivustolta