• Arvot: KUNNIOITUS
  • Uutisen kategorialinkki: Aateloidut Leijonat
  • Arvot: KUNNIOITUS
  • Uutisen kategorialinkki: Aateloidut Leijonat

Jääkiekkoleijona nro 279 (2024): Jarmo Kekäläinen

  • Arvot: KUNNIOITUS
  • Uutisen kategorialinkki: Aateloidut Leijonat

279 │ Jarmo Kekäläinen
Vaikuttaja
s. 3.7.1966, Tampere

Kekäläisen 12-vuotinen ura jääkiekkoilijana päättyi Västeråsissa pelattuun kauteen 1994–1995. Sen jälkeen hän perusti oman agenttifirman, joka neuvotteli pelaajasopimuksista. Vuosi firman perustamisen jälkeen hän aloitti HIFK:n urheilutoimenjohtajana ja toimi tehtävässä kaikkiaan kolme ja puoli vuotta. Kekäläisen kaudella HIFK palasi Liigassa mitalisijoille voittaen myös Suomen mestaruuden 1998. Ohessa hän toimi Ottawa Senatorsin kykyjenetsijänä Euroopassa. Senators oli Kekäläiselle tuttu pelaajavuosilta 1993–1994.

Kaudella 1999–2000 Kekäläinen siirtyi Senatorsin pelaajatarkkailun johtoon ja vuonna 2002 samaan tehtävään St. Louis Bluesiin. St. Louisissa Kekäläinen nousi kolmessa vuodessa seuran apulais-GM:ksi. Kolmen Senators- ja kahdeksan Blues-vuoden jälkeen Kekäläinen palasi Suomeen ja toimi Jokereiden urheilutoimenjohtajana vuosina 2010–2013. Aloittaessaan tehtävässä hän kertoi haaveekseen päästä merkittävän NHL-joukkueen toimitusjohtajaksi. Edellytyksiä siihen loivat hyvä verkostoituminen jääkiekkomaailmaan sekä USA:ssa ja Suomessa suoritetut kauppatieteen tutkinnot. Kekäläinen vihittiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi elokuussa 2022.

Helmikuussa 2013 Kekäläinen valittiin Columbus Blue Jacketsin GM:ksi ja samalla ensimmäiseksi eurooppalaiseksi NHL-joukkueen GM:ksi. Hän toimi tehtävässä kaikkiaan 11 vuotta helmikuuhun 2024 saakka. Kauden 2024–2025 Kekäläinen toimii HIFK:n neuvonantajana.


Suomen Jääkiekkomuseon hallituksen nimittämä toimikunta aateloi vuosittain Jääkiekkoleijonat. Vuonna 2024 Jääkiekkoleijonaksi aateloitiin Jussi Jokinen, Lasse Kukkonen, Pekka Rinne, Jari Levonen, Jarmo Kekäläinen ja Markku Tuominen. Lisäksi Ilkka Kaarnalle ja Risto Laineelle myönnettiin Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnot. Aatelointiseremonia järjestettiin lauantaina 9. marraskuuta Helsingin jäähallissa Karjala-turnauksen yhteydessä.

 
 
 

Aateloidut leijonat

Suomen Jääkiekkomuseo on vuodesta 1985 alkaen aateloinut suomalaisessa jääkiekkoilussa erityisen ansioituneita henkilöitä Jääkiekkoleijonan arvonimellä. Jääkiekkoleijonat on ryhmitelty pelaajiin, tuomareihin, valmentajiin ja jääkiekkovaikuttajiin. Aateloinnissa käytetään kronologista numerointia.

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallitus ja Suomen Jääkiekkoliitto nimittävät aatelointitoimikunnan jäsenet, joilla tulee olla laaja tietämys sekä suomalaisen että kansainvälisen jääkiekon historiasta ja nykypäivästä.

Jääkiekkomuseon verkkosivut

Etsi sivustolta