Sakari Mannisen ylivoimamaali jatkoerässä käynnisti Nokia Areenassa valtavat juhlat, kun Leijonat ratkaisi kultamitalit Kanadaa vastaan maalein 4-3-voitolla. Päävalmentaja Jukka Jalonen myhäili tyytyväisen median piirittämänä ottelun jälkeen.
Jalonen korosti sitä, että joukkue pelasi äärimmäisen vahvasti läpi turnauksen. Totta kai matkalle mahtui muutamia pomppuja, mutta ne kuuluvat asiaan.
– Huikea fiilis. Todella hyvin tiedossa oli, että tosi vaikea kultaa voittaa kotikisoista. Mutkia oli matkassa, mutta ollaan äärimmäisen sitkeä joukkue. Mun mielestä ansaittiin tämä voitto, Jalonen jutteli tyytyväisenä.
Erityisen hienolta Jalosesta tuntui se, että vaikka Kanada nousi kolmannen erän lopussa tasoihin, niin Leijonat pystyivät ratkaisemaan ottelun edukseen jatkoerässä. Päävalmentaja pysyi jatkoerän aikana rauhallisena.
– Itse asiassa ei kyllä jännittänyt, kun sehän pelattiin kohtuu varovasti eikä kummallakaan oikein ollut yhtään paikkaa. Sitten saatiin siihen se ylivoima, Jalonen kertasi jatkoerän tunnelmiaan ja jatkoi:
– Mannerin Mikko kävi siinä erätauolla vielä kertaamassa pelaajille, että miten se neljäkolmonen pelataan, jos päästään ylivoimalle. Ja totesi vielä ennen kuin pojat lähti kentälle, että nyt tehdään voittomaali. Se on satavarma, Jalonen myhäili.
Neljännen maailmanmestaruutensa valmentanut Jalonen pitää kaikki arvokkaina saavutuksina ja kultamitalit ovat valmentajavelhon silmissä samalla viivalla.
– Jokainen niistä on erilainen tarina, mutta kaikki on kovan työn takana. Ne ovat vaatineet huippujoukkueen ja johtoryhmän. Ne meillä on aina ollut, vaikka porukka on ympärillä vaihtunut, niin homma on hoitunut.
Jalonen korostaa nimenomaan joukkueensa saumatonta yhteistyötä. Jokainen joukkueen jäsen hoitaa oman tonttinsa – myös hän itse.
– Tosi tasainen joukkue ja huikea johtoryhmä. On mulla toki oma ruutu ja mä hoidan sen, niin kuin jokainen hoitaa omansa. Jos meillä on joku salaisuus, niin se on se, että meillä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä millään osastolla, Jalonen suitsuttaa tuoreita maailmanmestareita.
Vuonna 2011 tulleen ensimmäinen maailmanmestaruuden jälkeen Jaloselle on karttunut kokemusta ja tullut itseluottamusta. Hän kertoo saaneensa lisää ymmärrystä, mitä pelien voittaminen tällä tasolla vaatii sekä myös oppia ryhmän johtamisesta. Hän kuitenkin korostaa, että valmentaminen on ryhmätyötä.
– Meillä on todella hyvä tiimi ja se tapa, miten me peleihin valmistaudutaan. Hommat toimii saumattomasti. Pelaajat voi täysin keskittyä olennaiseen. Mä uskon, että se on syy, minkä takia me pärjätään.
Helmikuussa Jalonen valmensi Leijonat Suomen jääkiekkohistorian ensimmäiseen olympiakultaan ja vain kolme kuukautta tuosta Jalonen joukkoineen tuulettaa jälleen arvoturnauksen päätteeksi voittajina.
– Kolme kuukautta ja kaksi kultaa. Uskomatonta. Ei oikein edes ymmärrä, että mitä on tapahtunut. Ehkä kesän aikana voi jo alkaa ymmärtää, että mitä on tullut tehtyä. Ylpeä pitää olla, että saa olla tässä mukana, epäuskoisena päätään pyörittelevä Jalonen päättää.