Ruotsi nappasi voiton Leijonista – Mika ”Kölli” Kortelaisen pointit Ruotsin EHT-turnauksen päätösottelusta

Petteri Hietanen

Leijonat sai Ruotsin Euro Hockey Tourin turnauksen viimeisessä ottelussaan vastaansa turnausisäntä Ruotsin. Isännät olivat tällä kertaa vahvempia, Tukholman Globenissa sunnuntaina pelattu ottelu päättyi Suomen tappioon lukemin 5-1 (3-1, 1-0, 1-0). Lopputulos tiesi samalla sitä, että Suomi sijoittui turnauksessa kolmanneksi. Ruotsi voitti kotiturnauksensa, Tshekki sijoittui toiseksi ja Venäjä viimeiseksi.  

Leijonien joukkueenjohtaja Mika "Kölli" Kortelainen summasi turnauksen päätösottelun kolmella pointilla:

1. ”Ruotsin maalinteon tehokkuus oli tänään korkeaa luokkaa.”

2. ”Koko turnauksen takkuillutta ylivoimapeliä ei saatu edelleenkään toimimaan, vaikka pääsimmekin pelaamaan ylivoimaa kahdeksan minuutin verran.”

3. ”Vaikka lopputulos oli 5-1, ei ottelu pelillisesti vastannut aivan numeroita. Loimme jopa enemmän paikkoja kuin ruotsalaiset mutta maalinteon tehokkuudessa hävisimme tällä kertaa.”

Leijonien seuraava tapahtuma on edessä pääsiäisviikolla: Suomi aloittaa MM-leirityksen kotimaasta ja kohtaa leirityksen ensimmäisellä viikolla Tanskan Joensuussa 9.4. ja Kuopiossa 10.4. Pääsyliput otteluihin myy Ticketmaster.

- Ruotsi-ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Ruotsi-ottelun maalikooste Yle Areenassa

 
 
 

Etsi sivustolta