Pelikello pysähtyi aikaan 00.37 kun Teemu Pulkkinen räjäytti Helsingin jäähallin yleisön riemuun.
– Siinä oli ensin yksi läpiajo, josta ei mennyt läpi, mutta onneksi toinen sitten meni, niin ei jäänyt harmittamaan. Taisi mennä veskarin kainalon alta sisään. Aina kannattaa laukoa, naureskelee Pulkkinen.
Ykkösketjulle illan Venäjä-peli oli menestyksekäs. Pulkkisen lisäksi ketjukaveri Julius Nättinen teki maalin puolustaja Miika Koiviston syötöstä.
Moskovan Dynamoa edustava Pulkkinen vertasi illan peliä KHL:ään. Hänen mielestään vauhti oli samanlaista, mihin hän on siellä tottunut.
– Ihan samanlaista painimista ja vauhtia, sanoo Pulkkinen.
Maalintekijän roolia mieluusti kantava Pulkkinen sanoo nauttivansa maajoukkuepeleistä paljon. Marraskuun Karjala-turnaus jäi mieheltä loukkaantumisen vuoksi väliin, ja halu pelata Leijona-paidassa on kova. Silti mies ei vielä mieti kevään MM-kisoja.
– En mieti vielä niitä. Tässä on näitä EHT-pelejä, ja Moskovassa on kuusi runkosarjan peliä ja playoffit päälle. Mennään peli kerrallaan, hymyilee Pulkkinen.