U20 SM-sarjan torstain ja perjantain otteluissa vain kaksi joukkuetta, SaiPa ja KooKoo, pystyivät vierasvoittoihin.
Pelicans jatkoi voittokannassa ja jätti torstaina Jukurit maaleitta Lahdessa. Pelicans-maalilla Jasper Lattu torjui 18 kertaa ja kirjasi kauden toisen nollapelinsä. Viidessä viime ottelussaan Lattu on torjunut 133 kiekkoa torjuntaprosentilla 95,0.
Perjantain kierroksella TPS kaatoi kotonaan Ässät ja tasoitti keskinäisten pelien voitot 2–2:een. Atte Uusikartano oli TPS:n tehomies pistein 0+3. Keskushyökkääjä on koonnut 29 ottelussaan 18 (2+16) pistettä.
Kärpät voitti JYPin jatkoajalla. JYP oli jättänyt Kärpät maaleitta kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa. Kärppien ratkaisijaksi nousi hattutempun ottelussa viimeistellyt Arttu Alasiurua, joka iski myös ottelun voittomaalin ajassa 62.15. Ottelu oli 41 Liiga-peliä pelanneelle Alasiurualle kauden ensimmäinen U20 SM-sarjassa. Hattutemppu oli hyökkääjälle uran ensimmäinen U20:ssä.
SaiPa katkaisi peräti 15 otteluun venyneen putkensa ilman kolmen pisteen voittoa, kun joukkue haki täyden pistepotin RoKin vieraana. SaiPa nousi päätöserässä takaa-ajoasemasta voittoon neljällä maalillaan. Puolustaja Vertti Svensk oli ottelun tehomies pistein 2+2. Hyökkääjä Miro Tauslahti säesti pistein 1+2. Svensk sivusi pistemäärällään SaiPa-puolustajien yhden ottelun piste-ennätystä viimeisten 13 kauden aikana.
Jukurit nappasi perjantaina kotivoiton HPK:sta. Joukkueiden kauden kolmesta kohtaamisesta pisteet ovat mikkeliläisten eduksi 7–2. Jiro Frilander viimeisteli ottelussa kaksi maalia, joista jälkimmäinen, 3–2-maali (56.33) oli myös ottelun voittomaali. Frilander on maalipörssissä neljäntenä 18 osumallaan.
KooKoo katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa ja kukisti vieraissa Tapparan. Edellisen kerran KooKoo oli voittanut tamperelaiset varsinaisella peliajalla reilut neljä vuotta sitten (6.11.2021). Mikael Liukkonen vastasi KooKoon voittomaalista päätöserässä. Maali oli hyökkääjälle kauden ensimmäinen.
Jokerit katkaisi viiteen otteluun venyneen tappioputkensa ja kaatoi kotonaan Lukon. Renny Tainio teki Jokerien maaleista kaksi ja katkaisi 12 ottelun maalittoman putkensa. Tulokasvahti Juuso Ainasto torjui voittopelissään 26 kiekkoa.
K-Espoo voitti toistamiseen tällä kaudella Sportin. K-Espoo karkasi avauserässä ratkaisevaan 3–0-johtoon. Keskushyökkääjä Atte Vuori kirjasi ottelusta pisteet 2+1. Kauden 25 ottelussaan Vuori on kerännyt 19 (5+14) pistettä.
| Torstai 8.1. | ||||
| 19.00 | Pelicans | – | Jukurit | 3–0 |
| Perjantai 9.1. | |||||
| 17.00 | TPS | – | Ässät | 5–1 | |
| 17.00 | Kärpät | – | JYP | 4–3 | JA |
| 17.40 | RoKi | – | SaiPa | 3–6 | |
| 18.00 | Jukurit | – | HPK | 3–2 | |
| 18.30 | Tappara | – | KooKoo | 1–2 | |
| 19.00 | Jokerit | – | Lukko | 3–1 | |
| 19.10 | K-Espoo | – | Sport | 5–1 | |