KooKoon maalivahti Aatu Myllykangas on pelannut U20 SM-alkusarjan alun vahvasti, mutta sen suhteen hänellä on lyhyt muisti. Oli viikonlopun tulos mikä tahansa, hän palaa aina arkeen tekemään lujasti töitä.
Kauden avausottelussa nollapeli, yhteensä kolme pelattua ottelua ja kolme päästettyä maalia, 74 torjuntaa ja sarjan toiseksi paras torjuntaprosentti 96,1. Myllykangas on totta kai tyytyväinen siihen, kuinka kausi on henkilökohtaisesti lähtenyt käyntiin, mutta samaan hengenvetoon hän painottaa työnteon merkitystä.
– Pitää muistaa, että hyvä alku ei tarkoita mitään. Samalla lailla tehdään aina hommia, ihan sama mikä on viikonlopun tulos.
Mitkä ovat vahvuutesi kaukalossa?
– Yksi selkeä vahvuus on luistelu. Varmasti on jotain kykyä, mutta luistelua treenataan paljon, ja olen laadukas käyttämään omaa luistelutaitoa maalivahdin paikalla. Sitten on hyvä pelin luku ja olen nopea. Ne tulevat ekana mieleen, ja niiden kautta on menty, hän ruotii omaa peliään ja jatkaa keskittyneensä viime aikoina myös rännikiekkoihin.
– Niitä pitää saada parannettua, vaikka ne on jo parantuneetkin paljon.
Mitä tulee kenttäpelaajien ohjaamiseen, Myllykangas ei näe äänen käyttöä vahvuutenaan.
– Pyrin kyllä ohjaamaan pelaajia, mutta se on asia, jota pitää selkeästi parantaa, kun taso nousee koko ajan.

"Tavoite on, että saisi ammattilaispelejä alle. Onko se sitten Mestiksen vai Liigan kautta, niin se tulee ajan kanssa."
19-vuotias Myllykangas vaatii itseltään paljon, ja siihen on selkeä syy: hän haluaa antaa vahvoja näyttöjä U20-sarjassa päästäkseen torjumaan Liigassa.
– Tavoite on, että saisi ammattilaispelejä alle. Onko se sitten Mestiksen vai Liigan kautta, niin se tulee ajan kanssa. Iso tavoite on kuitenkin ammattilaispelit. Koen, että omat kyvyt riittää siihen, mutta sekin tulee hyvien päivien, viikkojen ja kuukausien kautta.
Myllykankaan mielestä heidän joukkueensa ottaa jatkossakin voittoja sillä, että uuden viikon alkaessa pelaajat ovat aina valmiita ensimmäisestä treenistä lähtien harjoittelemaan laadukkaasti.
– Kun arjessa tekee paljon hyviä asioita, niin se siirtyy peleihin.
Pelilliset vahvuudet?
– Työmoraali on selvästi meidän vahvuus.

Aatu Myllykangas KooKoon Liiga-miehistön virallisessa pelaajakuvassa. Kuva: Jukka Rautio/Liiga
Vahva on myös maalivahtiosasto Myllykangas ja Jesse Tuomainen.
– Näen, että ollaan samantyylisiä maalivahteja. Jesse on taitava, hyvä luistelemaan ja liikkumaan, Myllykangas mainitsee.
Maalivahdit ovat usein pelipäivänä mieluimmin omissa oloissaan, niin myös Myllykangas, joka tykkää keskittyä edessä olevaan otteluun itsekseen – mutta kyllä hänelle silti uskaltaa jutella. Ja puhettahan kopissa riittää, varsinkin treenipäivinä.
– On ääntä ja rento koppi. Rentoutta ja huumorintajua pitää ollakin, mutta sitten kun treenataan, niin treenataan kovaa ja tosissaan. Meidän kopissa on hyvä välittämisen meininki. Kiva olla tässä joukkueessa mukana, ja näen siinä paljon mahdollisuuksia.
Mutta palataanpa ajassa vajaat viisitoista vuotta taaksepäin, kun viiden, kuuden ikäinen nuori mies meni kiekkokouluun.
– Pari, kolme kautta pelasin kenttäpelaajana ja sitten kokeilin maalivahtina olemista. Sille tielle jäin. Varusteet on varmaan yksi asia, mikä maalivahdin paikassa viehätti. On niitä vieläkin kiva katsella, ja nyt kun taso nousee, niin niihin pystyy itse vaikuttamaan enemmän. Se on kiva lisä, Myllykangas tuumii.
"Monesti sanotaan, että maalivahti on yksilöurheilija joukkueen sisällä. Se pitää paikkansa. Se on vähän sellaista omissa oloissa olemista ja sopii minulle."
Hän nauttii myös haasteista, joita maalivahdilla riittää illasta toiseen.
– Parasta on se, että maalivahti pystyy vaikuttamaan peliin. Monesti sanotaan, että maalivahti on yksilöurheilija joukkueen sisällä. Se pitää paikkansa. Se on vähän sellaista omissa oloissa olemista ja sopii minulle.
Myllykangas on aina pyrkinyt siihen, ettei ota liikaa mallia muista maalivahdeista vaan kehittyy omana itsenään, mutta nuorempana hän seurasi paljon NHL:ssä pitkän uran tehneen Jonathan Quickin työskentelyä sekä suomalaisista Pekka Rinteen ja Tuukka Raskin torjuntoja taalakaukaloissa.
– Quick oli parhaina vuosinaan tosi nopea ja urheilullinen. Pienenä koin, että hän on tosi tyylikäs maalivahti ja teki hienoja torjuntoja. Mutta nyt vanhempana en ole enää seurannut häntä.
Tällä kaudella Myllykangas siis tavoittelee näytön paikkaa miesten sarjoissa, mutta millaiset ovat tulevaisuuden tavoitteet?
– NHL. Se on kaikkein isoin tavoite, hän paaluttaa.