Jyväskyläläinen Riemu on pelannut vaihtelevan alkukauden miesten Suomi-sarjassa. Keskiviikkona joukkue palasi kolmen tappion jälkeen voittojen tielle, kun se kaatoi kotikaukalossaan Hippoksella Lapuan Virkiän maalein 3–1. Riemu on kerännyt 18 pelistään nyt 17 pistettä ja on sarjassa 11:ntenä.
Helpolla keskiviikon voitto ei irronnut, sillä Joona Lautala iski Riemun voittomaalin ajassa 59.38 Léo Heikkisen viimeisteltyä loppulukemat tyhjään Virkiä-maaliin.
– Oli hienoa voittaa. Alkukausi on ollut meille haastava. Joukkoon mahtuu hyviä pelejä, joista olemme myös voittoja pystyneet ottamaan. Sitten olemme pelanneet myös keskivertoja tai heikkoja pelejä.
– Puolustuspelaamisessa meillä on ollut isoimmat haasteet. Luokattoman suuren määrän maaleja me olemme alkukaudesta päästäneet, miettii Riemu-luotsi Onni Natri.
Heikkinen ja Antonio Marchesani ovat olleet Riemun selkeät tehomiehet alkukaudesta. Heikkisellä tehopisteitä on kasassa 24, Marchesanilla neljä vähemmän.
– Jätkät ovat pelanneet hyvin. Hyökkäyspelaaminen on kuitenkin ollut vähän liikaakin heidän harteillaan. Meillä on ollut loukkaantumisia ja sairasteluja, joiden takia emme ole päässeet luomaan pelillistä kemiaa joukkueeseen. Pikkuhiljaa loukkaantumiset ovat kuitenkin helpottaneet, joten uskon, että saamme kemiaa nyt vahvistettua.
Riemun kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelulla Forssan Palloseuraa vastaan. Ennen viikonlopun pelejä FPS on sarjassa 13:ntena kolme pistettä Riemusta jääneenä. Riemulla pelejä on pelattuna 18, lauantaina Muik Hockeyta isännöivällä FPS:llä kaksi vähemmän.
– Vielä on puolet sarjaa pelaamatta. Peli kuin peli, niin pisteitä me lähdemme hakemaan, Natri kuittaa sunnuntain FPS-haasteen.
