Tampereen Kiekko-Weskujen järjestämä 26. Sadonkorjuu-turnaus pelattiin 20.–21.9.2025 Hervannan jäähallissa. Tällä kertaa painittiin neljässä ikäluokassa – onneksi ei kuitenkaan nyrkkeilty. Tässä Erkki Tuomisen kirjoittama raportti!
Joukkueita oli mukana Tampereen lisäksi Jyväskylästä, Muuramesta, Jämsästä, Raumalta, Savonlinnasta, Kotkasta, Helsingistä, Turusta, Lahdesta ja Tuusulasta!
Raskaassa sarjassa (65+) Extremers Helsingistä kirkasti viime vuotisen pronssin kullaksi suvereeniin tyyliin kaatamalla finaalissa Mansen Ketut 5–1.
Veivarit voitti pronssiottelussa Super Starsin rankkarikisan jälkeen 5–4. Seuraavina Peruspumppu ja Muhka Papat.
Hidastuksia olisi tarvittu ainakin pronssiottelun rankkarikisassa.
Keskiraskaassa (60+) sarjassa mestaruuspytty lähti Jyväskylään Pelivaarien mukaan, kun Superit kaatui rankkarikisan jälkeen 3–2. Kiekko-Weskut eteni pronssiotteluun saakka pelattuaan tasapelit sekä Superien että Kettujen kanssa. HC Fälly Raumalta oli kuitenkin vahvempi ja jatkoi pitkää mitaliputkeaan Sadonkorjuussa 6–1-voitollaan.
Jumbofinaalissa Mansen Ketut yllätti Linnan Woudit 5–3.
Kevyen (55+) sarjan uusi mestari tulee Koillis-Hämeestä, kun KH United kirkasti viimevuotisen hopean kullaksi. Kovimman vastuksen antoi Tuusulan Veivarit, ja pronssille ylsi LCL Turku. Neljänneksi sijoittui Old Dreamers Lahdesta.
KH Unitedin joukkueessa pelasi myös pari Weskua, joten ihan ilman ei jääneet isännätkään!
"Joukkueet esittivät ikämieskiekkoilua parhaimmillaan: Hianoja kikkoja, kaameita rannelaakeja, haamutorjuntoja ja lättysyöttöjä."
Höyhensarjan (50+) finaali kruunasi upean turnauksen. Pyynikin Haukat ja Super Stars kohtasivat sunnuntain viimeisessä ottelussa. Joukkueet esittivät ikämieskiekkoilua parhaimmillaan: Hianoja kikkoja, kaameita rannelaakeja, haamutorjuntoja ja lättysyöttöjä. Herrasmiespeliä: vain muutama vahinkojäähy tuomittiin. Vauhtia oli siinä määrin, että hidastuksia olisi taas tarvittu!
Haukat oli parempi maalein 6–3 ja vei pojan kotio. Linnan Woudit otti pronssia lyömällä Pussikaulat 6–4. Viikingit Pipot Helsingistä oli viides, ja isäntäjoukkue Kiekko-Weskut jätettiin kovatasoisessa ja tasaisessa sarjassa kuudenneksi.
Tuomarit pitivät pelit hienosti hanskassa, eikä hanska hukkunut vaikka joku meinasi viheltää rullaluistimilla. Onneksi oikeatkin löytyivät!
Kati keitti taas hyvät kahvit, joten jälkipelit sujuivat iloisesti. Moni voitti arpajaisissa hienoja palkintoja. Linnunpönttöjä kyllä kaivattiin.
Kiitokset kaikille ja tervetuloa taas ensi vuonna!
Teksti: Erkki Tuominen / Kiekko-Weskut
Kunniataulukot:
50+
1) Pyynikin Haukat
2) Super Stars
3) Linnan Woudit
4) Pussikaulat
5) Viikingit Pipot
6) Kiekko-Weskut
55+
1) KH United
2) Veivarit
3) LCL Turku
4) Old Dreamers
60+
1) Pelivaarit
2) Super Stars
3) HC Fälly
4) Kiekko-Weskut
5) Mansen Ketut
6) Linnan Woudit
65+
1) Extremers
2) Mansen Ketut
3) Veivarit
4) Super Stars
5) Peruspumppu
6) Muhka Papat