Suomi voitti Tanskan maalein 6–2 tapaninpäivänä USA:n Minneapolisissa pelatussa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen ottelussa. Kyseessä oli joukkueiden ensimmäinen peli vuoden 2026 MM-turnauksessa.
– Ottelu oli aika lailla sitä mitä odotimmekin, kapteeni Aron Kiviharju sanoi.
– Pelasimme pääsääntöisesti viisaasti, pysyimme kiekossa ja pidimme heidät pääsääntöisesti poissa vaarapaikoilta. Tulosta pitää kunnioittaa ja se oli tänään hyvä, Kiviharju muotoili.
Nuorten Leijonien turnauksen avausmaalin teki jo vajaan kahden minuutin pelin jälkeen kolmosketju. Jasper Kuhta ja Leo Tuuva pohjustivat syötöillään Roope Vesterisen osuman.
Vesterinen vastasi myös Suomen kuudennesta maalista. Hänen lisäkseen maalinteossa kunnostautuivat Onni Kalto, Oliver Suvanto, Aatos Koivu ja Joona Saarelainen.

Roope Vesterinen (vas), Jasper Kuhta, Leo Tuuva ja Aron Kiviharju juhlivat Vesterisen viimeistelemää 1–0-maalia. Kuva: Pasi Mennander
– Oli tietysti hyvä asia, että saimme laajalta rintamalta onnistumisia. Maalit nostavat itseluottamusta ja pelirohkeutta, ja ne kertovat myös siitä, että olimme aika hyvin tehokkaita, Kiviharju sanoi.
Ottelun paras pistemies oli kolmella maalisyötöllään Jasper Kuhta. Kahteen syöttöpisteeseen ylsivät Leo Tuuva, Aron Kiviharju ja Lasse Boelius.
Kyseessä oli Tanska comeback-ottelu MM-kisojen ylimmälle tasolle. Edellisen kerran Tanska pelasi "ykköskorissa" vuoden 2019 kisoissa.
Tapaninpäivän ottelu oli kautta aikojen neljäs Suomen ja Tanskan välinen ottelu nuorten MM-kisoissa. Voitot ovat nyt Suomelle 3–1.
Ottelun maalikooste:
Näin ottelu eteni:
Tanska – Suomi 2–6 (1–3, 0–3, 1–0)
1. erä:
1.49 Roope Vesterinen (Jasper Kuhta, Leo Tuuva) 0–1
2.19 Onni Kalto (Max Westergård, Aron Kiviharju) 0–2
8.08 William Bundgaard (Frederick Amondsen, Emil Jakobsen) 1–2
10.07 Oliver Suvanto (Jasper Kuhta, Lasse Boelius) 1–3 YV
2. erä:
24.45 Aatos Koivu (Aron Kiviharju, Heikki Ruohonen) 1–4
26.19 Joona Saarelainen (Lasse Boelius, Matias Vanhanen) 1–5 YV
31.21 Roope Vesterinen (Jasper Kuhta, Leo Tuuva) 1–6
3. erä:
42.22 Anton Linde (Markus Jakobsen, Oliver Larsen) 2–6 YV
Maalivahtien torjunnat:
Anton Wilde Tanska 17 + 5 + 15 = 37
Petteri Rimpinen Suomi 1 + 4 + 3 = 8

Onni Kalto survoi Tanskan maalin edustalta 2–0-maalin. Kuva: Pasi Mennander
- Ottelun kaikki tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Näillä kentällisillä Suomi lähti otteluun
- Ottelun tallenne HBO Max -palvelussa
- Nuorten Leijonien kokoonpano MM-kisoissa
- Nuorten MM-kisojen 2026 ohjelma, tulokset, kokoonpanot, tilastot...
- Nuorten MM-kisojen sivut Leijonien verkkopalvelussa

Suomen MM-turnauksen ensimmäinen ylivoimamaali syntyi avauserän puolivälissä. Joona Saarelainen (vas.), Jasper Kuhta, Oliver Suvanto, Lasse Boelius ja Matias Vanhanen juhlivat Suvannon viimeistelemää 3–1-maalia. Kuva: Pasi Mennander

