Ruotsi voitti Suomen maalein 5–2 perjantai-iltana Tshekin Chomutovissa pelatussa alle 20-vuotiaiden maaottelussa. Kyseessä oli Nuorten Leijonien kolmas ottelu viiden maan turnauksessa. Yllättäen se jäi Suomen osalta myös turnauksen viimeiseksi.
Ruotsi ryöväsi ottelun itselleen toisessa erässä, jonka se voitti 3–0. Päätöserässä Suomi kiri maalin päähän, kunnes vastustaja iski vielä kaksi maalia tyhjiin.
– Ottelun ensimmäinen erä oli aika tasainen, peli oli hieman Ruotsin komennossa. Toista erää Ruotsi vei sitten aika totaalisesti, emme päässeet erän aikana oikein millään lailla peliin kiinni, päävalmentaja Lauri Mikkola kertasi.
Frans Viita teki Suomen avausmaalin.
Suomen maaleista vastasivat päätöserässä Frans Viita ja Natan Gashaw Teshome.
– Kolmannessa erässä teimme ihan hyvän ryhtiliikkeen ja nousimme maalin päähän. Yritimme tasoitusta kuudella viittä vastaan, mutta emme onnistuneet. Masi Härkönen pelasi hyvän pelin maalillaan, hän otti paljon hyviä torjuntoja.
Natan Teshome vastasi Suomen 2–3-kavennusmaalista.
Nuorten Leijonien turnaus ohi – Slovakia-ottelu peruttu
Suomen piti kohdata turnauksen päätösottelussaan sunnuntaina Slovakia, mutta ottelu on peruttu. Slovakia on turnauksen direktoraatin päätöksellä jättänyt turnauksen kesken joukkueessa vallinneen vatsatautiepidemian vuoksi.
GM Kimmo Oikarisen mukaan päätös oli tässä tilanteessa perusteltu.
– Harmillista, että ottelu peruuntui, mutta koska kausi on juuri alkamassa, päätös oli varmasti oikea. Näin varmistetaan, ettei vatsatauti tartu muihin joukkueisiin, Oikarinen sanoi.
Maalivahti Masi Härkönen otti kiinni 29 kiekkoa. Puolustustehtävissä myös Atte Vikla.
Mikkola harmitteli tekemisen tason ailahtelua
Slovakia-pelin peruuntumisen takia Suomen saldoksi turnauksessa jäi kolme ottelua ja kaksi pistettä. Kahdesta ensimmäisestä pelissä tulivat jatkoaikatappiot Sveitsille ja Tshekille.
– Kolme päivää putkeen kovia pelejä, Mikkola summasi.
– Ruotsilla oli pieni etu tässä viimeisessä pelissä, heille tämä oli turnauksen toinen ottelu. Mutta ei siinä mitään, näitä pitää jaksaa painaa läpi.
– Vaihteluvälit olivat koko ajan liian isot. Peli ailahteli liikaa. Saatoimme aloittaa pelin heikosti, nostaa sitten tasoa kovastikin ja jatkaa peliä taas ailahdellen.
"Vaihteluvälit olivat koko ajan liian isot. Peli ailahteli liikaa." – Päävalmentaja Lauri Mikkola
Suomen joukkueen kokoonpano oli vaihtunut täysin heinä-elokuun vaihteessa pelattuun World Junior Summer Showcase -turnauksen joukkueeseen verrattuna. Tulevia MM-pelaajia kartoitettaessa kahden loppukesän turnauksen saldo oli vahvasti positiivinen.
– Jätkät pääsivät näyttämään omia taitojaan. Oli onnistujia ja sitten pelaajia, jotka eivät pelanneet niin hyvää turnausta, Mikkola sanoi.
Nuorten Leijonien MM-valmistelut jatkuvat marraskuun alussa, jolloin jalkeilla on kaksi joukkueellista pelaajia. Ikäluokan pääryhmä pelaa viiden maan turnauksessa Slovakiassa, ns. haastajaryhmä puolestaan Saksa-pelien sarjan Saksassa.
MM-kisat pelataan 26.12.2025–5.1.2026 USA:ssa.
Suomen parhaana pelaajana palkittiin Arttu Välilä. Ruotsin paras oli Milton Gästrin.
Maalikooste yhteistyössä Leijonat TV:n kanssa.
Näin ottelu eteni:
Ruotsi – Suomi 5–2 (0–0, 3–0, 2–2)
1. erä:
–
2. erä:
27.52 Theo Stockselius (Anton Olsson, Sid Boije) 1–0 YV
32.00 Adam Hesselvall (Anton Olsson, Theo Stockselius) 2–0
35.14 Marwin Jarbsjö (Milton Gästrin) 3–0 AV
3. erä:
48.17 Frans Viita (Arttu Välilä, Juho Keinänen) 3–1 YV
54.11 Natan Gashaw Teshome (Aapo Vanninen, Vertti Svensk) 3–2
58.48 Jakob Ihs Wozniak (August Lissel) 4–2 TM
59.58 Karl Sterner 5–2 TM
Maalivahtien torjunnat:
Måns Goos Ruotsi 7 + 6 + 9 = 22
Masi Härkönen Suomi 16 + 7 + 6 = 29
- Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Ottelun tallenne Leijonat TV:ssä
- Näillä kentällisillä joukkueet lähtivät otteluun
- U20 Nuorten Leijonien Tshekin-turnauksen ohjelma, tulokset, videot, kokoonpanot, tilastot...
Onni Amhamdi pysäytti Viktor Nörringerin.
Vertti Svensk ja Jakob Ihs Wozniak.
Markus Loponen ja Melvin Nilsson.
Artikkelin kaikki kuvat: Tshekin jääkiekkoliitto