Sunnuntaina piti olla ohjelmassa kaksi maaottelua, mutta ne molemmat peruttiin. Näin ollen maajoukkueviikon viimeiseksi pelipäiväksi jäi lauantai.
Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen piti kohdata viiden maan turnauksen päätöspelissään Slovakia, mutta peli peruttiin Slovakian joukkueessa levinneen vatsataudin takia.
Ottelun peruuntumisesta johtuen Nuorten Leijonien turnaus Tshekin Chomutovissa typistyi kolmen ottelun pituiseksi. Saldona oli kaksi pistettä, jatkoaikatappiot Sveitsille ja Tshekille sekä varsinaisen peliajan tappio Ruotsille.
Joukkue palaa kotimaahan sunnuntai-iltana.

Perjantai-illan Ruotsi-ottelu jäi Nuorten Leijonien viimeiseksi viiden maan turnauksessa. Kuvassa Elias Puolanne. Kuva: Tshekin jääkiekkoliitto
Alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen piti pelata sunnuntaina Ruotsi-otteluiden sarjan kolmas ja viimeinen kamppailu. Se peruttiin Nyköpingin jäähallin jääongelmien takia. Lähialueelta ei löytynyt korvaavaa jäätä, joten päätöspeli jäi pelaamatta.
Ruotsi voitti ottelusarjan avauspelin perjantaina maalein 6–4. Lauantain toisessa ottelussa Suomi oli parempi jatkoajalla 3–2.
Joukkue matkustaa Suomeen myöhään sunnuntaina.

Nyköpingissä kuunneltiin kansallislaulut kahdesti, kolmas kerta ei toteutunut. Kuva: Ruotsin jääkiekkoliitto/Bildbyrån/Magnus Andersson

