Leevi Tukiainen on yksi kuudesta nyt nimetyn A-maajoukkueen ensikertalaisesta, mutta hänen kohdallaan debyytti on erityinen: alkava EHT-turnaus on hyökkääjälle ensimmäinen kerta missään maajoukkueessa.
Ensikutsu on palkinto loistavasti alkaneesta kaudesta, ja Tukiainen myöntää, että tunne on hieno.
– No hyvältähän se tuntuu olla mukana. Kyllä se on ollut tavoitteena, Tukiainen sanoo tyytyväisenä.
Hänen alkukautensa Liigassa on ollut ilmiömäinen: maaleja on syntynyt kovalla tahdilla, Tukiainen on tällä hetkellä maalipörssin kärjessä sekä pistepörssin neljäntenä. Silti kutsu Leijoniin pääsi ainakin jonkin verran yllättämään.
– Kyllähän sitä aina toivoo, että se soitto tulisi, mutta en mä sitä sen kummemmin miettinyt. Nyt kun se tuli, niin totta kai fiilis on tosi hyvä ja kiva päästä mukaan, hän kertoo hymyillen.
Tie tähän pisteeseen ei kuitenkaan ole ollut helppo. Tukiainen on joutunut taistelemaan paikastaan, ja välillä hän on hakenut vauhtia Mestiksestä. Kokemukset ovat kuitenkin vahvistaneet.
– On sitä aika paljon graindattu. Aina ei ole päässyt pelaamaan, mutta sitten kun sai peliaikaa ja onnistumisia, niin itseluottamus kasvoi. Viime kausi antoi siihen hyvän pohjan, Tukiainen pohtii.
Tukiainen myöntää rehellisesti, että tämä on ollut hänen uransa paras alkukausi.
– On joo. Saa pelata hyvien ketjukavereiden kanssa, ja kiekko maistuu tosi hyvältä tällä hetkellä. Kyllä tämä on paras alkukausi, mitä itselläni on koskaan ollut.
Nyt edessä on uusi askel uralla, kun hän pukee ensimmäistä kertaa Leijonapaidan ylleen tulevassa EHT-turnauksessa.
– Hyvillä fiiliksillä lähden pelaamaan. Tarkoitus on pelata samanlaista peliä kuin tähänkin asti, eli omilla vahvuuksilla rohkeasti ja kiekollisesti, Tukiainen kuvailee.
Hän tietää, että hyökkäyspelin ja kiekollisen rohkeuden kautta omat vahvuudet pääsevät parhaiten esiin.
– Laukaus on mun selkeä ase, ja haluan olla aktiivinen ja hakea paikkoja. Niillä eväillä mennään.
Vaikka maajoukkuekutsu on iso saavutus, Tukiainen pitää jalat tukevasti maassa ja katseen tulevassa.
– Tärkeintä on pysyä terveenä ja auttaa joukkuetta menestymään. Meillä on hyvä meininki joukkueessa, ja oma peli tuntuu hyvältä. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin ja kehitytään.

