Niina Eriksson, Anna Vilanti ja Sanna Villman tutustuivat toisiinsa poikiensa jääkiekkoharrastuksen kautta, kaukaloiden laidoilla ja hallien arjessa. Vuosien varrella yhteinen matka on syventynyt ystävyydeksi, jossa jaetaan niin ilonhetket kuin pettymyksetkin. Kun kolmikko istahtaa hetkeksi juttelemaan, alkavat nauru ja muistot virrata, yhteisiä vuosia on kertynyt jo paljon.
– Sannan kanssa ollaan tunnettu jo poikien Pelikaani-ajoilta, ehkä vuodesta 2017, Anna muistelee.
– Siitä pojat jatkoivat Diskokseen ja edelleen Jypiin. Samoina vuosina ollaan kuljettu, ja kyllä tässä aika pitkä matka on yhdessä taitettu, Sanna jatkaa.
– Minä taas tutustuin Sannaan ja Annaan, kun heidän poikansa tulivat kaudelle 2023–24 Jypiin, Niina kertoo.
Kun kysytään hetkistä, jolloin muiden äitien tuki on ollut erityisen arvokasta, kolmikko nyökkäilee yhteen ääneen.
– On iloittu yhdessä onnistumisista ja tappioiden hetkellä todettu, ettei tämä ole maailmanloppu. Ollaan tsempattu poikia eteenpäin, häviäminenkin kuuluu lajiin, Sanna sanoo.
– Seuran vaihtuessa on ollut tosi kiva, että mukana on ollut joku tuttu. Se helpottaa sekä lasta että vanhempaa, Anna lisää.
Vaikka joukkueiden kokoonpanot saattavat vaihtua kaudesta toiseen, äitien välinen yhteys on pysynyt. Vuosien varrella on järjestetty myös omia ”äitien reissuja” eli viikonloppuja ilman aikatauluja tai pelipaineita.
– Ollaan käyty esimerkiksi syömässä ja vietetty viikonloppua yhdessä. Ne hetket ovat olleet tosi kivoja, Sanna kertoo.
Reissujen lisäksi myös talkoot ovat hitsanneet vanhempien porukkaa yhteen. Ne ovat hetkiä, joissa tehdään yhdessä, vaihdetaan kuulumisia ja koetaan, että ollaan osa samaa joukkuetta.
– Kun taustalla on hyvä porukka, hommat sujuvat ja aika menee kuin siivillä. Talkoista tulee hauskempia, kun ne tehdään yhdessä, Niina hymyilee.
Kyydit, turnaukset ja aikataulujen yhteensovittaminen ovat osa jokaviikkoista arkea. Vaikka kaikki eivät asu lähekkäin, vanhempien välinen yhteistyö helpottaa elämää.
– On ollut tosi hyvä löytää muita vanhempia, joiden kanssa jakaa näitä käytännön juttuja. Helpottaa, kun tietää, ettei kaikkea tarvitse hoitaa yksin, Anna sanoo.
Kun puhe kääntyy poikiin, ilmeet vakavoituvat hetkeksi, mutta äänessä kuuluu ylpeys.
– Ollaan niin ylpeitä heistä kaikista. Hienon matkan ovat kulkeneet, pää kylmänä ja tavoitteellisesti, Anna sanoo.
– Tiedetään, että he tekevät valtavasti töitä unelmiensa eteen. Mutta haluan muistuttaa, että tärkeintä on nauttia matkasta. Se tekee kaikesta merkityksellistä, Niina lisää.
Äidit tietävät, ettei kiekkoperheen arkea aina ymmärretä ulkopuolelta.
– Jos ei ole tällaisessa mukana, ei ehkä käsitä, kuinka tärkeää tämä on meillekin. Tämä ei ole taakka, vaan meidän yhteinen elämäntapa, Sanna sanoo.
– Minäkin nautin tästä aidosti. Vaikka joku sanoisi, että ”taasko sä menet jäähallille tai talkoisiin”, niin menen, koska tämä on minulle tärkeää ja koen sen ennemmin niin, että saan mennä, Anna miettii.
Niina nyökkää vieressä.
– Se yhteisöllisyys on iso voimavara. On ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia, onnistumisia ja pettymyksiäkin. Ja aikuisena on ihanaa löytää tällainen porukka, jonka kanssa kulkea tätä matkaa yhdessä.