Riikka Sallinen tunnetaan suomalaisen naiskiekon pioneerina. Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt hyökkääjä on jättänyt pysyvän jäljen lajiin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Moninkertainen arvokisamitalisti valittiin ensimmäisenä eurooppalaisena naisena Hockey Hall of Fameen, mikä kertoo paljon siitä arvostuksesta, jonka hän on urallaan ansainnut.
Kaikki alkoi kuitenkin varsin tavallisesti, pienen tytön innostuksesta ja sitä seuranneesta matkasta veljien jalanjäljissä jäälle.
Sallinen aloitti jääkiekkotaipaleensa Jyväskylässä seitsemänvuotiaana, poikien joukkueessa. Tuohon aikaan, 1970–80-lukujen taitteessa, tyttöjä ei kovinkaan paljon jäähalleissa näkynyt, mutta hänen mukaansa alku ei tuntunut kuitenkaan mitenkään vaikealta.
– En ajatellut, että mulla olisi ollut hankalaa olla siinä joukkueessa. Melkeinpä päinvastoin. Valmentaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki, jotka haluavat pelata jääkiekkoa, olivat ne tyttöjä tai poikia, saavat olla mukana.
Joukkueessa hän oli ainoa tyttö, mutta se ei hänen mukaansa arjessa juurikaan korostunut.
– Vaikka olin ainut tyttö, en muista, että se olisi aiheuttanut mitään ongelmaa. Kaikki pojat ja myös vanhemmat suhtautuivat minuun ihan hyvin.
Myöhemmin hän kuuli, että joskus oli syntynyt keskustelua, kun joukkueeseen valittiin niin sanottuja edustuspelaajia.
– Ilmeisesti jossain vaiheessa oli ollut sellaista puhetta, että jos minä pääsen edustusjoukkueeseen, niin vien paikan joltain pojalta. Mutta valmentaja oli pitänyt siinä minun puolia ja sanonut, että jos järjestystä tehdään, se tehdään taitojen perusteella, ei sen mukaan, onko kyseessä tyttö vai poika.
Lapsena esikuvat löytyivät miesten huippukiekosta. Naisten puolella samanlaisia roolimalleja ei vielä juuri ollut.
– Katsoin paljon Neuvostoliiton punakonetta ja niiden pelejä. Ja tietenkin kävin Jyväskylässä katsomassa JYPin pelejä. Kun veljeni myöhemmin pääsi edustusjoukkueeseen, kävin katsomassa myös heidän treenejään. Siellä näki, miten esimerkiksi Risto Kurkinen harjoitteli.
– Silloin pienelle tytölle tarttui mukaan kaikenlaisia ideoita. Mutta naiskiekkoilijoita esikuvina mulla ei ollut, niitä ei oikein ollut näkyvillä. Nykyään tytöillä tilanne on onneksi toinen.
Jossain vaiheessa Sallinen piti myös taukoa jääkiekosta. Fyysinen ero poikiin kasvoi ja taklaukset tulivat peliin mukaan.
– Olin aika pienikokoinen, ja kun taklaukset tulivat mukaan, lopetin hetkeksi ja harrastin muita lajeja.
Myöhemmin tie toi takaisin jääkiekon pariin, kun naisten joukkueita alkoi syntyä enemmän ja kilpailutoiminta kehittyä.
Kaikki kokemukset eivät olleet kuitenkaan pelkästään myönteisiä, ja välillä asenteet naiskiekkoa kohtaan olivat melko karujakin.
– Meillä oli usein tosi myöhäiset jäävuorot. Ja kyllä sitä kuuli joskus kommentteja, että mitä ne tytöt täällä tekee ja vievät vain harjoitusvuoroja. Se tuntui tietysti ilkeältä.
– Jossain vaiheessa olen jopa miettinyt, että häpesinkö vähän sitä, että pelaan jääkiekkoa. Että onko tämä nyt hyvä juttu. Silloin se oli aika iso ristiriita.
Riikka Sallinen naisten MM-kisojen välieräottelussa Kanada-Suomi Espoon Metro Areenalla 2019. Kuva: Matti Nenonen
Vuosikymmenten aikana muutos on hänen mukaansa ollut kuitenkin suuri.
– Jos vertaan siihen, mitä se oli 80-luvulla ja vielä 90-luvullakin, niin nyt on kyllä eri tilanne. Nykyään on oikeastaan itsestäänselvyys, että tytötkin voivat pelata jääkiekkoa.
– Myös naisten Pohjois-Amerikan liiga on todella hieno juttu. On upeaa, että nuoret jääkiekkoilijatytöt voivat unelmoida siitä ja tavoitella pelipaikkaa PWHL:stä maajoukkuepaikan lisäksi. Sellaista mahdollisuutta ei ollut silloin, kun itse olin lapsi.
Sallinen on viime vuodet asunut Ruotsissa, missä hän on seurannut lajia sivusta.
– Käsitykseni on, että Ruotsissa olosuhteet ovat monessa paikassa jo aika tasavertaiset miehillä ja naisilla. Suomessa tilanne ei ilmeisesti ole vielä ihan yhtä hyvä, vaikka on kai Suomessakin tapahtunut asennemuutosta. Kehitettävää kuitenkin varmasti vielä on.
Hänen mukaansa yksi tärkeimmistä asioista on, että tarjolla olisi riittävästi tyttöjen joukkueita.
– Tosi moni tyttö pelaa edelleen poikien joukkueessa, mikä voi olla hyväkin asia. Mutta jos halutaan kasvattaa lajin laajuutta, tarvitaan myös tyttöjen omia ikäkausijoukkueita. Kun tytöillä on mahdollisuus harrastaa, kokeilla ja kehittyä turvallisessa ympäristössä, he löytävät paikkansa lajissa ja pysyvät mukana pidempään.
– Esimerkiksi omassa lähiseurassani IF Troja-Ljungbyssä kaikki tytöt otetaan ehdottomasti tervetulleina mukaan. Se on pieni seura, jossa halutaan saada kaikki mukaan ja ikäkausijoukkueet kasaan. On hienoa nähdä, miten tytöt pääsevät siellä osallistumaan ja kehittymään myös poikien joukkueissa.
Sallinen itse on hyvä esimerkki urheilijasta, joka ei rajoittunut vain yhteen lajiin. Jääkiekon lisäksi hän pelasi pääsarjatasolla jääpalloa, kaukalopalloa ja pesäpalloa. Pesäpallossa hän voitti kolme Suomen mestaruutta ja valittiin myös kolmesti vuoden pesäpalloilijaksi.
Monilajinen tausta oli hänen mielestään suuri vahvuus.
– Kyllä mä uskon vahvasti siihen, että lapsille on hyvä, jos harrastaa monipuolisesti. Se kehittää erilaisia taitoja ja liikunnallista pohjaa.
Hänen mukaansa nykyurheilussa vaatimustaso on kuitenkin kasvanut niin paljon, että jossain vaiheessa lajivalinta tulee väistämättä vastaan.
– Ehkä se raja tulee nykyään vähän aikaisemmin. Mutta lapsille ja nuorille olisi tosi hyvä, että saisi kokeilla eri lajeja ja liikkua monipuolisesti.
Sallinen näkee myös valmennuksella suuren roolin siinä, miten monipuolisuus toteutuu.
– Jos harjoituksissa tehdään monipuolisesti erilaisia asioita, niin sitä kautta voi tulla samaa kehitystä, vaikka ei kävisi usean eri lajin harjoituksissa.
Riikka Sallinen voitti uransa aikana 12 arvokisamitalia. Kuva: Julia Heino
Sallisen haastattelu muistuttaa samalla siitä, kuinka paljon naisten urheilu on vuosikymmenten aikana muuttunut. Asenteet ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan monin paikoin.
Vaikka asenteet ovatkin muuttuneet, riittää työtä kotimaisen tyttökiekon kehittämisessä edelleen. Sen toteaa Sallinenkin, jonka viesti on lopulta yksinkertainen.
– On hienoa nähdä, että nykyään tytöillä on paljon enemmän mahdollisuuksia. Se, että tytöt pelaavat jääkiekkoa, ei ole enää mikään erikoisuus, se on ihan normaalia.