KalPa hävisi U20-sarjassa ratkaisevan eli finaalisarjan viidennen ottelun Lukolle 0–4. KalPan päävalmentaja Petri Karjalainen on silti ylpeä joukkueestaan.
– Nyt ei kausi päättynyt voittoon, mutta kyllä pystyssä päin voidaan katsoa peliin ja olla ylpeitä siitä, mitä saavutettiin, hän totesi.
Karjalainen sanoi heidän lyöneen kaiken pöytään, ja ainoa mikä jäi vajaaksi, oli maalintekopelaaminen. Paikkoja oli, mutta niistä ei pystytty tekemään maaleja.
– Vastustaja oli tässä pelissä parempi ja Juusolla (Helomaa) oli todella hyvä ilta, hän viittasi Lukon maalivahdille kirjattuihin 34 torjuntaan ja nollapeliin.

Juuso Helomaa oli maalillaan ohittamaton.
Karjalainen tiesi entuudestaan, että Lukko puolustaa tosi vahvasti, kun se pääsee ottelussa johtoasemaan. Niin tälläkin kertaa, kun Lukko johti ottelua 1–0 ensimmäisen erän jälkeen.
– He sumputtavat keskustaa ja blokkaavat paljon laukauksia. Meillä oli tosi avoimia paikkoja toisessa erässä, ja sitten kun niistä ei saatu maalia, niin totta kai se vähän painoi meille ja antoi vastustajan peliin vaan enemmän voimaa. Jossiteltavaa jää aina, mutta kaikkemme lyötiin pöytään, ja tänään se ei riittänyt yksittäisen ottelun voittamiseen, hän summasi.
Karjalainen mietti koko päättynyttä kautta ja sanoi olevansa ylpeä joukkueesta sekä koko sen lähipiiristä. Hän painotti, että yksittäisen ottelun lopputulos ei vaikuta siihen eikä tee heistä huonompia jääkiekkoilijoita.
– Totta kai tämä syö nyt jokaista ja huolella, mutta asiat pitää laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.
Valmentaja muistutti, kuinka KalPa raapi kasaan pudotuspeleihin tarvittavat voitot ja pisteet runkosarjan kahdella viimeisellä kierroksella. Sitten playoff-ottelut tulivat ryminällä päälle, ja oikeastaan vasta finaalisarjassa heillä oli aikaa miettiä, että missä nyt mennään.
– Joukkue on elänyt koko kauden ajan tosi hyvin hetkessä ja ollut sitoutunut sekä urheilullinen. Meillä on kovasti luonnetta, eikä me välttämättä olla aina se kaikkein kiltein joukkue. Paljon lyödään joka ottelussa tiskiin, Karjalainen luonnehti.

KalPa-fanit kannustivat omiaan. Ottelun yleisömäärä oli 3512.