Blues varmisti lauantaina paikkansa Nuorten SM-liigan finaaleissa voittamalla KalPan toistamiseen. Niiralassa KalPa taipui jatkoajalla lukemin 5-4.
Bluesin Tatu Kanervan mailasta lähti 5-4-voittomaali ajassa 67:07.
Ottelun yhdeksästä maalista seitsemän syntyi erikoistilanteista. Varsinaisella peliajalla Bluesin kaikki maalit syntyivät ylivoimalla.
- Tiukoissa peleissä erikoistilannepelaaminen korostuu. Meidän ylivoima on toiminut koko kauden. Hyvä että toimi tänäänkin, neljän maalin muodossa, kaksi maalia KalPan verkkoon viimeistellyt Emil Oksanen sanoi.
Toisessa välieräparissa HPK voitti Ilveksen 1-0, joten Bluesin finaalivastustaja selviää vasta maanantaina.
- Ihan sama kumpi sieltä tulee vastaan. Meillä keskittyminen on vain omassa hommassa, Oksanen totesi.
17-vuotiaalle Oksaselle kuluva kausi Nuorten SM-liigassa on ollut ensimmäinen kokonainen.
Oksanen sijoittui runkosarjan pistepörssissä kahdeksanneksi tehoilla 28+31=59. Pudotuspeleissä Oksasen pistepussi on karttunut lukemiin 4+3=7. Hyökkääjä valottaa miksi.
- iso kiitos kuuluu fysiollemme Mikko Tolvaselle, että olen saanut treenata terveenä koko vuoden.
- Olen päässyt pelaamaan hyvien äijien kanssa, esimerkiksi sellaisten kuin koko kansan suosikki Kasper Björkqvist. Valmennus on antanut minulle paljon vastuuta. Näistä se koostuu, Oksanen pohti.
Viime kaudella Blues voitti pronssia ja Suomen mestaruutta joukkue juhli 2014.
Finaalit käynnistyvät 31. maaliskuuta.
• Ottelun tilastotapahtumat
Nuorten SM-liigan välierät:
Pe 25.03.
13:00 Hakametsä Ilves - HPK 4-1
14:00 Tapiola Blues - KalPa 4-2
La 26.03.
16:00 Niirala KalPa - Blues 4-5 JA
17:00 Hämeenlinna HPK - Ilves 1-0
Ma 28.03.
13:00 Hakametsä Ilves - HPK
Kahdella voitolla loppuotteluun,
häviäjät pronssipeliin.