Jokerit ja K-Espoo pelaavat vastakkain U18 SM-sarjan tämän kevään loppuottelusarjassa. Jokerit kaatoi välieräsarjassa KalPan ja K-Espoo Tapparan.
Jokerien avausvoiton jälkeen KalPa otti lauantaina revanssin joukkueiden toisessa kohtaamisessa Kuopiossa. Jokerit johti ottelua toisen erän jälkeen, mutta KalPa latoi päätöserään kolme maalia. Voittomaalista ajassa 56.20 vastasi KalPa-puolustaja Niilopekka Muhonen.
- Katso lauantain ottelun tapahtumat
Sunnuntain ratkaisuottelu Helsingissä oli huima jännitysnäytelmä. KalPa johti ottelua kahden erän jälkeen Eemil Koposen ylivoimaosumalla. Jokerien tehohetki koitti kuitenkin päätöserässä, kun joukkue osui vajaassa kahdeksassa minuutissa kolmesti. Voittomaalista vastannut Oskari Hult teki kaksi maalia (1-1 ja 3-1), Kasper Halttunen onnistui kertaalleen (2-1). Hult kasvatti pudotuspelien maalimääränsä kuuteen neljän ottelun jälkeen.
- Katso sunnuntain ottelun tapahtumat
K-Espoo piti pintansa Tapparaa vastaan myös joukkueiden toisessa kohtaamisessa lauantaina Tampereella. Ottelun voittomaalin toisessa erässä teki K-Espoon Iiro Hakkarainen. Pisteet 1+1 ottelusta merkkauttanut laitahyökkääjä on koonnut neljässä pudotuspelissään yhteispisteet 4+5 ja sijoittuu pistepörssissä jaetulle kakkossijalle yhdessä ketjukaverinsa Venni Tolppolan kanssa.