Kamppailu U18-ikäluokan Suomen mestaruudesta Jokerien ja K-Espoon välillä käynnistyy keskiviikkona Helsingissä. Paras kolmesta –järjestelmällä pelattava finaalisarja ratkeaa joko lauantaina Espoossa tai sunnuntaina Helsingissä.
Jokerit on ikäluokan hallitseva Suomen mestari, sillä mestaruudesta on pelattu viimeksi kolme vuotta sitten keväällä 2019. Silloin Jokerit kaatoi huipputasaisessa finaalisarjassa Kärpät otteluvoitoin 2–1.
Huhtikuun alussa 2019 Helsingissä pelatun finaalisarjan kaikki kolme ottelua päättyivät 3–2. Ratkaisuottelun sankariksi nousi Jokerien Lauri Toikka jatkoaikamaalillaan ajassa 62.27.
– Katso mestaruusottelun 2019 tapahtumat
Vuotta aiemmin mestaruudesta pelattiin yksiosaisessa finaalissa Tapparan ja HIFK:n välillä. Tappara johti loppuottelua toisen erän lopulla vielä 3-0, mutta taipui lopulta hurjan kirin esittäneelle HIFK:lle 3-4. Mestaruusmaalin laukoi vajaat kaksi minuuttia ennen loppusummeria HIFK:n Rasmus Heljanko.
– Katso mestaruusottelun 2018 tapahtumat
KalPa juhli keväällä 2017 seurahistoriansa ensimmäistä U18-ikäluokan Suomen mestaruutta. Loppuottelun sankariksi nousi KalPan Aleksi Klemetti, joka teki Oulussa pelatun finaaliottelun voittomaalin jatkoajalla ajassa 65.08. Nykyisin KalPan Liiga-joukkueessa pelaava Klemetti teki ottelussa hattutempun.
– Katso mestaruusottelun 2017 tapahtumat
Jatkoaikaa mestaruuden ratkaisemiseen tarvittiin myös keväällä 2016, kun vastakkain Espoossa pelatussa yksiosaisessa finaalissa olivat Kärpät ja Blues. Ratkaisijan viitan puki päälleen Kärppien puolustaja Jere Kiviniemi, jonka maali ajassa 70.53 toi mestaruuden oululaisille.
Kärpät oli mestari myös keväällä 2015 viemällä loppuottelusarjan HIFK:ta vastaan suoraan kolmessa ottelussa. Mestaruusmaalin kolmannessa finaalissa Helsingissä teki Kärppien hyökkääjä Jimi Nylund.
– Katso mestaruusottelun 2015 tapahtumat
Kevään 2014 finaalisarjassa Bluesin ja Jokerien välillä mestaruusmaalista vastasi Jokerien Sampo Paulaharju.
– Katso mestaruusottelun 2014 tapahtumat
U18-ikäluokan viimeisimmät finaalisarjat/finaaliottelut
2021 Ei pelattu
2020 Ei pelattu
2019 Kärpät–Jokerit 1-2 (K-J 2-3, J-K 2-3 JA, K-J 2-3 JA)
2018 Tappara–HIFK 3-4
2017 KalPa–Blues 4–3 JA
2016 Kärpät–Blues 3–2 JA
2015 HIFK–Kärpät 0-3 (H-K 3-5, K-H 2-1 JA, H-K 3-5)
2014 Blues–Jokerit 1-3 (B-J 5-3, J-B 4-2, B-J 0-2, J-B 7-3)
2013 Jokerit–Blues 3-0 (J-B 4-1, B-J 0-4, J-B 8-2)
2012 Jokerit-Blues 3-1 (B-J 3-2 JA, J-B 5-3, B-J 1-5, J-B 4-3 JA)
2011 TPS–Blues 2-3 (T-B 3-5, B-T 2-4, T-B 4-2, B-T 5-4 JA, T-B 2-4)
Edelliset mestarit
2010 HIFK
2009 HIFK
2008 Jokerit
2007 JYP
2006 Ilves
2005 HIFK
2004 TPS
2003 TPS
2002 Jokerit
2001 TPS
2000 Kärpät