B-nuorten SM-alkusarjan 10 parasta joukkuetta jatkaa kevätkaudella ylemmässä loppusarjassa. Kärpät hallitsi syyskautta selvästi ja lähtee kevätkauteen ykkössuosikkina.
Kärpät pelasi vahvasti avauskierrosten jälkeen ja hävisi 27 ottelun jaksolla vain kolmesti. Syyskauteen sisältyi kymmenen ja kahdeksan ottelun voittoputket. Kärpät teki syyskaudella eniten maaleja ja päästi vähiten, vain 1,77 osumaa ottelua kohden.
TPS piti kakkossijan selvällä erolla seuraaviin. Turkulaisten syyskausi on ollut seuran paras yhdeksän vuoden jaksolla. Viimeisistä 19 ottelustaan TPS voitti 15.
Kärkikaksikon takana oli tasaista, eikä seuraava kolmikko – Jokerit, JYP ja KalPa – yltänyt ennen joulua noususuhdanteeseen. Seuraaville sijoille yltäneet Ilves ja Pelicans voittivat kolme viimeistä otteluaan ennen joulutaukoa.
HIFK, Ässät ja K-Vantaa olivat viimeiset ylempään loppusarjaan selvinneet joukkueet. Vantaalaisille alkukauden menestys on ollut seurahistorian paras 2000-luvulla.
Alemmassa loppusarjassa kevätkaudella pelaavat Tappara, Lukko, Sport, Blues, KooKoo ja HPK. B-nuorten Mestiksestä mukaan tulevat alkulohkojen voittajat KJT Haukat, SaiPa ja S-Kiekko sekä ristiinkarsinnan kautta jatkopaikan napannut Jukurit.
Sarjataulukko // SM-alkusarja 1. Kärpät 30 23 2 0 5 143- 53 73 2. TPS 30 20 1 3 6 121- 84 65 3. Jokerit 30 17 3 0 10 126- 96 57 4. JYP 30 17 2 1 10 126-111 56 5. KalPa 30 16 3 1 10 116- 89 55 6. Ilves 30 15 3 2 10 110-103 53 7. Pelicans 30 15 2 1 12 118- 97 50 8. HIFK 30 15 1 3 11 101- 87 50 9. Ässät 30 13 3 2 12 101- 78 47 10. K-Vantaa 30 13 2 3 12 97-114 46 ----------------------------------------- 11. Tappara 30 11 2 2 15 116- 91 39 12. Lukko 30 12 0 2 16 93-100 38 13. Sport 30 7 2 1 20 86-151 26 14. Blues 30 7 0 4 19 80-114 25 15. KooKoo 30 8 0 1 21 71-138 25 16. HPK 30 3 2 2 23 61-160 15