Jokerit voitti B-nuorten Suomen mestaruuden kaatamalla sunnuntaina Helsingissä Kärpät jatkoajalla numeroin 3–2. Helsinkiläisseuran ratkaiseva maali syntyi, kun jatkoaikaa oli pelattu kaksi ja puoli minuuttia. Mestaruuden sinetöineen maalin verkkoon laittoi Lauri Toikka.
– Sain kiekon viivaan ja siihen aukesi hyvä tila, päätin ajaa maalille ja heittää siitä maalin, Toikka kertasi osumaansa.
Jokerit johti ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla. Helsinkiläisseura oli mestaruudessa kiinni vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen pelin loppua, mutta Kärpät tuli vauhdilla päälle tasoittaen ottelun. Erän lopussa näytti siltä, että Jokereilla ei olisi ollut enää minkäänlaista palaa oululaisia vastaan, mutta toisin kävi ja mestaruuspokaali matkasi Ilmalaan.
– Me uskottiin itseemme paremmin ja pelasimme loppuun asti hyvin, Toikka arveli.
Lauantaina helsinkiläiset olivat jo lähellä mestaruutta, kun ottelua ratkottiin niin ikään jatkoajalla. Tuolloin ratkaisijaksi nousi tasoittavan maalin sunnuntain kamppailussa tehnyt Aleksi Antti-Roiko ja Jokereiden leirissä koettiin pettymyksen karvasta kalkkia.
– Yritin vain nopeasti unohtaa sen eilisen ja siirtyä eteenpäin tähän seuraavaan peliin, Toikka kertoi valmistautumisestaan ratkaisevaan kamppailuun.
• Lauri Toikan pelaajakortti Leijonat.fi:ssä
• Ratkaisevan kolmannen finaaliottelun Kärpät–Jokerit tilastotapahtumat tulospalvelussa
• BSM:n pudotuspelit tulospalvelussa