Joensuussa ja Lieksassa pelatun alle 20-vuotiaiden viiden maan turnauksen yhteydessä toteutettiin ”rekrytointikiertue”, jonka tavoitteena oli tuoda jääkiekkoa lähemmäs seudun lapsia ja perheitä. Maajoukkuepelaajat ja seuratoimijat vierailivat Joensuussa, Outokummussa, Polvijärvellä ja Kontiolahdella innostamassa koululaisia liikkumaan ja tutustumaan jääkiekkoon.
Jääkiekkoliiton Savo-Karjalan aluepäällikön Pekka Peltolan mukaan tapahtumien taustalla on koko suomalaiselle jääkiekolle tuttu haaste – uusien harrastajien tavoittaminen.
– Jos katsotaan isompaa kuvaa, tarvitsemme uusia harrastajia Savo-Karjalan alueelle, mutta aivan samalla tavalla koko suomalaiseen jääkiekkoon. Näimme tässä hyvän mahdollisuuden yhdistää maajoukkuepelaajien vetovoima lasten innostamiseen, Peltola kertoo.

Nuorten Leijonien kapteeni Jere Somervuori (oik.) ja varakapteeni Jesper Kotajärvi vierailivat Outokummussa.
Esikuvat jäällä madaltavat kynnystä
Peltolan mukaan esikuvien merkitys on suuri.
– U20-maajoukkuepelaajat ovat monelle lapselle tähtiä. Kun he tulevat jäälle mukaan ja kohtaavat lapsia, syntyy helposti innostava kokemus. Samalla jääkiekko tulee konkreettisesti lähemmäs perheitä.

"U20-maajoukkuepelaajat ovat monelle lapselle tähtiä. Kun he tulevat jäälle mukaan ja kohtaavat lapsia, syntyy helposti innostava kokemus." – Aluepäällikkö Pekka Peltola
Yhteistyö koulujen ja seurojen kanssa ratkaisee
Paikalliset seurat vastasivat tapahtumien käytännön järjestelyistä. Osallistujia kutsuttiin mukaan yhteistyössä koulujen ja päiväkotien avulla – mikä on osoittautunut toimivaksi tavaksi tavoittaa uusia harrastajia.
– Seurat lähtivät todella hyvin mukaan. Maajoukkuepelaajat otettiin paikkakunnilla ilolla vastaan, ja tapahtumista muodostui yhteisöllinen kokonaisuus, Peltola sanoo.

Malli toimii myös ilman maajoukkuepelaajia
Vaikka kiertueella hyödynnettiin tällä kertaa maajoukkuepelaajien näkyvyyttä, konsepti toimii Peltolan mukaan erinomaisesti myös paikallisvoimin.
– Tärkeintä ei ole, ketkä ovat jäällä, vaan millainen kokemus lapsille syntyy. Myös junioripelaajat, edustusjoukkueen pelaajat tai valmentajat voivat toimia hienoina esikuvina.

Tärkein vaihe tapahtuman jälkeen
Yksi onnistuneen rekrytointitapahtuman keskeisistä tekijöistä on jatkopolun tarjoaminen lapsille ja perheille. Tapahtumien yhteydessä seurat jakavat tietoa esimerkiksi Leijona-kiekkokouluista, Easy Hockey -toiminnasta sekä muista harrastusmahdollisuuksista.
– Tavoitteena on, että lapselle jää positiivinen kokemus ja samalla tieto siitä, milloin ja miten harrastusta voi jatkaa. Siinä kohtaa tapahtuma alkaa tuottaa todellista hyötyä seuralle, Peltola korostaa.

Tapahtuman voi järjestää lähes missä tahansa
Rekrytointitapahtuma ei vaadi suuria resursseja tai erityisolosuhteita. Toimintaa voidaan järjestää jäähallissa, ulkojäillä tai osana paikallisia liikuntatapahtumia.
– Yhteisöllisyys on suomalaisen jääkiekon keskeinen arvo. Kun seura tuo toimintansa näkyväksi ja tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokeilla lajia, syntyy usein kipinä, joka kantaa pitkälle, Peltola sanoo.
Pohjois-Karjalan seudun kiertueesta saadun palautteen perusteella yhteistyö liiton ja seurojen välillä koetaan tärkeäksi.
– Seurat kokevat, että olemme samassa veneessä. Emme vain puhu harrastajamääristä, vaan tarjoamme konkreettisia keinoja niiden kasvattamiseen. Se on monelle seuralle arvokasta tukea, Peltola kertoo.
"Emme vain puhu harrastajamääristä, vaan tarjoamme konkreettisia keinoja niiden kasvattamiseen." – Aluepäällikkö Pekka Peltola

Artikkelin kuvat: Riia Järvinen