U19-maajoukkueelle selvä 5–0-voitto Sveitsistä Ruotsin turnauksen päätösottelussa – Lauri Mikkola: ”Sitkeys kuvaa hyvin tätä joukkuetta”

Lauri Mikkolan joukkue ylsi turnausvoittoon Ruotsissa.
Pasi Mennander

Suomen U19-maajoukkue päätti Ruotsissa pelatun viiden maan turnauksen puhtaaseen 5–0-voittoon Sveitsiä vastaan lauantaina.

Ottelun tehokkain pelaaja kolmella pisteellään oli Venni Tolppola (2+1). Maalivahdeista Suomen Topias Leinonen torjui yhteensä 20 kertaa, Sveitsin Ewan Huetille torjuntoja kertyi 39.

Suomen päävalmentaja Lauri Mikkola kertoo ottelusta alusta näin:

– Tulimme ihan hyvin peliin, mutta vähän ensimmäistä erää leimasi huolimattomuus kiekon kanssa. Lisäksi jäimme hyökkäyspelissä pois ytimestä, jäimme vähän laitoihin kiinni. Sveitsi puolusti hyvin keskustaa. 

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 1–0, toisessa erässä Suomi onnistui parantamaan peliään.

– Toiseen erään hyökkäyspelimme parani ja pystyimme murtamaan Sveitsin puolustusta. Pelasimme paljon viivan kautta, saimme miestä maalille ja sitä kautta alkoi tulostakin syntymään.

Suomi onnistui tekemään toisessa erässä kolme maalia, joista yhden ylivoimalla.

– Kolmas erä oli meiltä melko stabiili, olimme ihan hyvin pelin päällä, Mikkola kertaa.

Suomi pelasi itsensä turnausvoittoon, Mikkola kiittelee erityisesti joukkueen työmoraalia.

– Joukkue pelasi hyvin yhdessä ja oli valmis tekemään paljon töitä läpi turnauksen. Joukkueesta löytyy paljon taitoa ja hyökkäysvoimaa. Myös yksilöt pääsivät näyttämään henkilökohtaista osaamistaan. Sitkeys kuvaa hyvin tätä joukkuetta.

– Meillä oli todella lyhyt valmistautuminen koko turnaukseen. Ainoastaan yksi jääharjoitus ja siitä suoraan pelaamaan. Kävimme paljon videoita läpi ja pelaajat pystyivät sitoutumaan pelaamiseen todella hyvin.

– Kaiken kaikkiaan hyvä fiilis jäi tästä turnauksesta, Mikkola päättää.

Sveitsi-ottelun tilastot löytyvät tulospalvelusta.

 
 
 
 

Etsi sivustolta