Nuorille Leijonille ensimmäinen tappio viiden maan turnauksen päätösottelussa – Tomi Lämsä: ”Tosi työteliäs ja sitoutunut ryhmä”

Jere Lassila oli turnauksen tehokkain suomalaispelaaja iskien turnauksessa tehot 4+1.
Pasi Mennander

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion Ruotsille maalein 2–4 Slovakian Popradissa pelatun viiden maan turnauksen päätösottelussaan. Tappio oli joukkueelle turnauksen ainoa; aiemmat ottelut Tshekkiä, Slovakiaa ja Sveitsiä vastaan Suomi voitti.

Suomen joukkueen päävalmentaja Tomi Lämsä antaa vastustajalle tunnustusta.

– Tänään oli alusta asti kova ottelu. Ruotsi oli selvästi koko turnauksen kovin vastus. Pelin tempo ja kamppailuvoima olivat aivan eri tasolla kuin aiemmissa otteluissa. 

Ottelun alku ei ollut Suomelle helppo, Ruotsi pääsi ensimmäisessä erässä pelaamaan peräti neljä kertaa ylivoimalla.

– Ensimmäinen erä meni meillä vähän jäähyillessä, siinä vihellettiin neljä kaksiminuuttista meille ja sehän kyllä sotkee aina pelaamista. 

– Meillä oli kuitenkin todella vahvaa alivoima- ja maalivahtipelaamista, niin kaveri ei kuitenkaan päässyt ylivoimamaalia tekemään ja sitä kautta tulos pysyi hyvänä. Erän viimeisellä minuutilla kaveri sai läpiajon ja siitä tilanne yhteen nollaan, mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen joukkueen alivoimapelaamiseen ja siihen intensiteettiin, mitä pystyimme esittämään jäähyistä huolimatta, Lämsä kertaa ensimmäisen erän tapahtumia.

Toisen erän ensimmäisellä puoliskolla oli Suomen vuoro pelata ylivoimapeliä ja joukkue onnistuikin tulemaan tasoihin Jere Lassilan iskettyä kiekon Ruotsin verkkoon ajassa 31.30.

– Toiseen erään tulikin meiltä erinäköinen joukkue, siinä olimme edelleen työteliäitä ja nälkäisiä, pysyimme pois boksista ja saimme aikaiseksi painetta kaverin päätyyn. Sitä kautta saimme tuotettua ylivoimaa itsellemme ja teimmekin siihen ihan ansaitun maalin.

Toiselle erätauolle lähdettiin Ruotsin johtaessa 2–1, mutta Suomi onnistui tasoittamaan ottelun heti kolmannen erän alkuun Joona Väisäsen osumalla.

– Kolmannessa erässä tulimmekin kahteen kahteen. Ylivoimaa meille taas tarjottiin ja siinä olikin paikat lyödä, mutta tällä kertaa ei saatu kiekkoa verkkoon. Siinä tuli sitten vähän epäonninen pomppu pelin loppupuolella kaverille, tilanne kolmeen kahteen ja viimeisen maalin Ruotsi iski tyhjiin.

Vaikka ottelun lopputulos ei ollut sitä, mitä Lämsä ja joukkue toivoi, löytää päävalmentaja paljon hyvää koko turnauksesta.

– Emme ole tietenkään ottelun lopputulokseen tyytyväisiä, mutta kyllä joukkue latasi viimeiseen peliin kaiken mitä puserossa oli. Ehkä olisi tarvittu vähän terävämpää viimeistelyä vielä. 

– Hieno joukkue ollut tänään ja koko viikon täällä Popradissa. Tosi työteliäs ja sitoutunut ryhmä. On hienoa tehdä tämmöisten ammattimiesten kanssa töitä.

Ruotsi-ottelun tilastot löytyvät täältä.

 
 
 

Etsi sivustolta