
Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkue viettää viikon Ahvenanmaalla joulukuun puolivälissä. Vuonna 1996 syntyneet isännöivät Ruotsia kahdessa harjoitusmaaottelussa ja heti sen perään pohjoismaista Nordic Cupia, johon osallistuvat myös Norja ja Tanska.
Ikäluokan maajoukkue pelasi ensimmäiset ottelunsa Saksaa vastaan lokakuun lopulla ja voitti kaikki kolme otteluaan. Nyt vastassa on ensimmäinen huippumaa, kun vastaan asettuu Ruotsi.
- Tässä on kohta kulunut vuoden päivät Pohjola-leiriltä. Matkalla on ollut leirejä ja ensimmäiset maaottelut, ja niiden perusteella voin sanoa, että meillä on tasainen ja hyvä ikäluokka, emmekä missään nimessä ole yhden tai kahden kentällisen varassa. Pojat ovat osoittaneet oppimiskykyä ja -halua, valmentaja Tomi Lämsä sanoo.
Lämsä ei pääse mukaan Nordic Cupiin, sillä hän matkustaa seurajoukkueensa Jokerien mukana Itävaltaan European Trophyn lopputurnaukseen.
{hwdvs-player}id=199|width=450|height=268|tpl=playeronly{/hwdvs-player}
- Nordic Cupin aikana julkaisemme jo seuraavan joukkueen vuoden lopun Saksan turnaukseen. Haluamme ensin katsoa pari Ruotsi-peliä, mutta tarkoitus on katsastaa useita pelaajia näiden joulukuun tapahtumien aikana. Kauden päätavoitteemme on nuorten olympialaiset Innsbruckissa tammikuussa ja nämä kaksi turnausta ovat ainoat kansainväliset näyttöpaikat ennen sitä.
Joukkueessa on kaksi nykyisen liigapelaajan poikaa. Kasperi Kapanen ja Joni Tuulola olivat mukana myös lokakuun Saksa-otteluissa, joissa Suomen tehokkain pelaaja oli Ilveksen Roope Hintz tehoin 5+1.
Jokerihyökkääjä Joel Kiviranta on pelannut tällä kaudella nuorten SM-liigassa 15 ottelua tehopistein 2+1.
• Joukkueen kokoonpano
Ohjelma
Harjoitusottelut (Maarianhamina)
Ti 13.12.
19.00 Suomi – Ruotsi
Ke 14.12.
19.00 Suomi – Ruotsi
Nordic Cup, Ahvenanmaa
To 15.12.
19.00 Norja – Tanska
Pe 16.12.
15.30 Ruotsi – Tanska
19.00 Norja – Suomi
La 17.12.
16.30 Ruotsi – Norja
20.00 Suomi – Tanska
Su 18.12.
09.00 Tanska – Norja
17.00 Suomi – Ruotsi