MM-KISAT: Kaikki MM-sisällöt löytyvät tätä otsikkoa klikkaamalla!

Nuorten Olympialaiset alkoivat Suomen jääkiekkovoitolla

YOG_olympiarenkaat.jpg

Suomi aloitti Nuorten Olympialaisten jääkiekkoturnauksen kukistamalla Itävallan maalein 3-0. Ottelun ratkaisua saatiin odottaa päätöserään.


Vaikka Suomi hallitsi ottelua alusta saakka ja loi hyviä maalipaikkoja, maaleja saatiin odottaa kolmanteen erään saakka. Viimeisen 15-minuuttisen alussa Suomi ratkaisi ottelun Kasperi Kapasen ja Waltteri Hopposen osumilla. Loppulukemat viimeisteli Joel Kiviranta tyhjään maaliin erän lopussa.

Suomen maalilla Juuso Kannel joutui torjuntatöihin vain kahdeksan kertaa, kun vastustajan maalivahti Tomas Stroj torjui 41 kiekkoa.

Viiden maan turnauksessa kaikki maat pelaavat ensin kaikkia vastaan, jonka jälkeen neljä jatkaa semifinaaleihin ja kulta- ja pronssipeleihin. Suomella on seuraavaksi vastassaan Venäjä sunnuntaina.

Ottelun tilastot (PDF-tiedosto)
Seuraa Suomen joukkueen tunnelmia Facebookissa
Viralliset aikataulut ja tulokset kisajärjestäjien sivuilla

Talvilajien ensimmäiset Nuorten Olympialaiset järjestetään 13.–22.1.2012 Innsbruckissa, Itävallassa. Kisoihin osallistuvat nuoret ovat iältään 14–18-vuotiaita ja yhteensä tapahtumaan ottaa osaa yli 1000 urheilijaa 70 eri maasta. Nuorten Olympialaiset ovat huippu-urheilutapahtuma nuorille, johon kuuluvat keskeisesti myös koulutus, kulttuuri ja maailmanlaajuinen osallistuminen. Urheilukilpailujen lisäksi urheilijat osallistuvat kulttuuri- ja koulutusohjelmaan (CEP), joka on tärkeä osa Nuorten Olympialaisia. Kesä- ja talvikisat vuorottelevat kahden vuoden välein. Ensimmäiset kesäkisat järjestettiin vuonna 2010 Singaporessa ja seuraavat järjestetään vuonna 2014 Kiinan Nanjingissa.



 

 
 
 

Etsi sivustolta