Toisen leiripäivän päätteeksi naisten maajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola toi leiriläisille maajoukkueiden terveiset.
Salin täydeltä pelaajia – ja valmentajia – nosti käden kohti kattoa Toivolan pyytäessä ilmaisemaan, kuinka kivaa leirillä tähän mennessä on ollut ja millaisella motivaatiolla joukkueet lähtevät viimeisiin päiviin.
Mahtava meininki leirillä todella on ollut, mikä tietää hyvää ajatellen nuorten pelaajien kasvamista leijonapolulla. Naisten maajoukkueen oletusarvoina Toivolla korostaa positiivisuutta, yhdessä tekemistä, tekemisen energisyyttä ja kehittymishalua.
– Asettakaa rohkeasti tavoitteita ja miettikää, mihin itse voin vaikuttaa saadakseni haluamani. Tavoitteet, niihin uskominen ja uskallus unelmoida ovat tärkeitä niin ihmisenä kuin kiekkoilijana kehittymisessä.
Maajoukkueura vaatii omistautumista pyyteettömälle harjoittelulle, mitä Toivola nuorille pelaajille myös painotti. Aitous, heittäytyminen, rohkeus ja yhdessä tekeminen niin harjoituksissa kuin kaukalon tai kentän ulkopuolella auttavat eteenpäin.
Vaikka pelilliset painopisteet vaihtelevat leijonapolun eri vaiheissa, ydin säilyy samana:
– Opi löytämään sisäinen Leijonasi. Ole valmis olemaan paras versio itsestäsi muiden kanssa!

