Vuoden 2023 tyttöjen Pohjola-leiri on saatu päätökseen. Leirinjohtaja Vesa Lehtonen kokoaa tärkeimmät huomiot nelipäiväisestä rupeamasta.
Positiivisesta ilmapiiristä leirillä kiitoksen saa pelaajien lisäksi koko leirin henkilökunta:
– Meillä on ollut huippu johtoryhmä, ja valmentajat ovat tartuttaneet positiivista fiilistä pelaajiin. Leirin tärkeimpiä teemoja on saatu hyvin jalkautettua joukkueisiin, ja nuoret olleet innokkaita oppimaan.
Leirinjohtaja on seurannut eri joukkueita sekä jäällä että sen ulkopuolella. Silmiinpistävää positiivisessa mielessä Lehtosen mukaan ovat olleet pelaajien kiekolliset taidot ja tekemiseen heittäytyminen:
– Kiekon kanssa uskalletaan rohkeasti tehdä hyviä juttua. Meininki on ollut raikasta ja nuoret ovat laittaneet itseään likoon.
Fyysisen kunnon ja motoristen taitojen merkitystä painotettiin pelaajille läpi leirin, ja harjoituksissa joukkueille jaettiin käytännön vinkkejä ja esimerkkejä sekä omatoimiseen harjoitteluun että treeneissä huomion kiinnittämistä vaativiin elementteihin.
Urheilijaelämään kasvaminen ja elämäntavan omaksi ottaminen vaatii Lehtosen mukaan nuorilta vielä töitä.
– Hikoilusta pitää tykätä. Parempi fyysinen kunto auttaa pelaamisen kehittymisessä. Ajatus siitä, että ei olla pelkästään jääkiekkoilijoita, vaan urheilijoita, olisi tärkeää sisäistää, Lehtonen sanoo.
{gallery}ottelukuva{/gallery}
Kiekkoyhteisön arvot osana Pohjola-leiriä
Harjoittelun ja yhdessä tekemisen taustalla Pohjola-leirillä vaikuttavat suomalaisen jääkiekkoyhteisön yhteisen arvot. Lehtosesta oli mukava seurata, kuinka entuudestaan toisilleen tuntemattomistakin pelaajista muodostui leirin aikana yhteen pelaavia joukkueita. Hyvä yhteishenki on paistanut niin pelaajien kuin valmentajienkin keskuudessa.
Vaikka erinomaisuutta tavoitellaan kehittävällä ja nousujohteisella harjoittelulla, on Lehtosen mukaan hauskuutta kaiken taustalla pyritty korostamaan.
– Pelihän on englanniksi play, joka taas tarkoittaa myös leikkiä. Urheilu on lopulta leikkiä – liian vakavasti ei pidä ottaa.
Pohjola-leirille saapuu pelaajia erilaisin taustoin ja poikiin verrattuna tyttöjen polut eroavat Lehtosen mukaan keskenään enemmän. Pienempien seurojen pelaajia on leirillä paljon mukana, mikä leirinjohtajan mielestä on hienoa. Lähtöseurojen tärkeää työtä on pyritty tuomaan myös esille. Leirillä pelaajan taustalla ei kuitenkaan ole merkitystä.
– Asioita tehdään kimpassa ja kaikki ovat löytäneet kavereita. Harvoin näin suuri joukko tyttöpelaajia pääsee pelaamaan yhdessä ja toisiaan vastaan. Tällaiset leiritykset ovat siksikin tärkeitä.
”Terveys edellä”
Kun halu kehittyä on suuri, voi into harjoitteluun nuorilla olla ajoittain liiankin kova. Vaivojen ja vammojen kuntoutuksessa ja tilanteen hyväksymisessä vaaditaan kärsivällisyyttä ja järkeviä ratkaisuja.
Nuorten pelaajien koteihin Lehtonen lähettää tärkeän viestin:
– Jos lapsi tai nuori valittaa vaivasta tai paikka kipuilee, tulee se ottaa vakavasti. Vammoista pitää ottaa koppia, jotta vältytään loukkaantumisten pitkittymiseltä.
Urheilijavakuutus korvaa monenlaisia tutkimuksia, joten kontrolliin kannattaa hakeutua mahdollisimman pian. Oikea-aikainen tauko treenaamiseen voi pelastaa ikävältä loukkaantumiskierteeltä eikä pilaa tulevaa urheilijanuraa.
Lehtonen muistuttaa innokkaita leijonanpentuja valmentajalegenda Jukka Jalosta siteeraten:
– Suomessa ei voi pelata salaa hyvin jääkiekkoa – siitä jää aina kiinni. Hyvät pelaajat löytyvät aina. Esimerkiksi Pohjola-leirillä oleminen ei ole välttämättömyys huomatuksi tulemisen kannalta. Jos leirin aikaan on loukkaantuneena, silloin ollaan pois. Terveys aina edellä!
Tyttöjen Pohjola-leiriä seuraava etappi leijonapolun alkumetreillä on Kuortaneella viikolla 43 järjestettävä jää- ja opiskeluleiri. Kutsut leirille tulevat viikolla 39.

