Sunnuntaina Pohjola-leirillä isä-poika-duo kohtasivat vastakkaisissa joukkueissa, kun Jukat-joukkueessa pelannut Joonas Jääskeläinen pelasi sijoitusottelun isänsä huoltamaa Hölöt-joukkuetta vastaan.
Ottelun voitti Jukat-joukkue lukemin 0–4.
– Voittaminen tuntui hyvältä. Eikä niinkään se, että isän huoltama joukkue hävisi, vaan että oma joukkue voitti, Joonas kommentoi.
– Itse hoidin oman joukkueeni huoltajan roolin, ja toivoin, että poika pelaa mahdollisimman hyvin, sanoo Hölöt-joukkueen huoltaja Jani Jääskeläinen.
Kolme kertaa Pohjola-leirillä huoltajana toiminut Jani on myös arjessa poikansa Joonaksen jääkiekkojoukkueen huoltajana. Hän kertoo olleensa ylpeä pojastaan ja hänen tehdystään työstä leiripaikan eteen.
– Totta kai se on vähän erilainen ja hieno fiilis, kun oma poikakin on samalla leirillä, mutta oma linjaus on aina ollut se, että poika ei saa yhtään enempää kuin muutkaan.
– Koitan oikeastaan olla mahdollisimman etäinen, hän lisää.
Joonaksen mielestä isän oleminen toisessa joukkueessa ei tunnu erikoiselta.
– Ihan kuin mikä tahansa muu vastustajajoukkue, hän summaa.
Kun hallilta lähdetään kotiinpäin, ei jääkiekko seuraa mukana keskusteluissa. Pelaajan vanhempana Janin rooli on omien sanojensa mukaan kustantaa ja kuljettaa.
– Ei lisättävää, Joonas lisää.
Miltä tuntu voittaa iskän joukkue?
– Hyvältä tuntui. Ei niinkään se, että isän huoltama joukkue hävisi, vaan että oma joukkue voitti.
– Itse hoidin oman joukkueen huoltajan roolin, ja toivoin, että poika pelaa mahdollisimman hyvin.
– Toimin arjessakin poikani joukkueen huoltajana. Linjaus on aina ollut se, että poika ei saa yhtään enempää kuin muutkaan. Koitan olla puuttumatta hänen päivittäiseen tekemiseen, ja koitan oikeastaan olla mahdollisimman etäinen. Kolmatta kertaa huoltajana Pohjola-leirillä, miltä tuntui kun oma poika leirillä? ”Tottakai se on vähän erilainen ja hieno fiilis. Ylpeä pitää olla siitä, mitä hän on tehnyt että tänne pääsee.”
Miltä tuntuu kun eri joukoissa, kun ennen koettu yhdessä kaikki.
– Ei tunnu erikoiselta, ihan kuin mikä tahansa muu vastustajajoukkue.
Seuraako lätkä kotiin?
– Todella vähän keskustellaan kotona jääkiekosta. Poika harrastaa ja minä kustannan ja kuljetan, Jani päättää.