• Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU

U16-maajoukkuevalintoja mietittiin vielä finaalipelissä – Koossa on päävalmentajan mukaan monipuolinen joukkue

  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Matti Tilikainen,
Pasi Mennander

Päävalmentaja Matti Tiilikainen seurasi valmennusryhmänsä kanssa koko viikon ajan Pohjola-leirin nuorten suorituksia.

U16-maajoukkue kohtaa 13.-16.10. Vierumäellä järjestettävässä turnauksessa Saksan kolme kertaa. Lisäksi joukkue pelaa omalla ryhmällä yhden ottelun.

Turnaus tulee olemaan ensimmäinen tapahtuma Pohjola-leirillä muodostetulle maajoukkueelle.

Pelaajavalintoja mietittiin sunnuntain finaalipelin loppuun asti, kertoo päävalmentaja Matti Tiilikainen.

– Viimeisen pelin jälkeen tehtiin viimeiset valinnat. Olikohan meillä vielä 7–8 pelaajaa finaalissa tarkkailussa, kertoo Tiilikainen.

Valintojen tekeminen on aina vaikeaa, ja niin se oli tälläkin kertaa.

– Kyllä se on tosi vaikeaa kyllä, ja joutuu sen viimeisen rajan vetämään. Sitten kuitenkin haluaa nähdä paljon monipuolisuutta ja erilaista osaamista.

Tiilikainen kehuu joukkuettaan monipuoliseksi, josta löytyy kärkiosaamista ja sopivaa laajuutta.

– Olen tosi tyytyväinen.


Päävalmentaja Tiilikainen ja Pohjola-leirin All Stars: Kasperi Kuusikoski (vas.), Jesper Kotajärvi, Julius Saari, Jasu Mensonen, Benjamin Strömberg ja Atte Joki.


Hetkeksi leiriltä kotiin

Maajoukkueeseen valitut ehtivät käytännössä olla noin viikon verran kotipaikkakunnillaan ja treenata omissa seuroissa. Sitten jo Vierumäki kutsuu, ja ensimmäiset maaottelut.

– Turnaus on aika lyhyt rupeama, keskiviikosta sunnuntaihin eli viisi päivää. Siinä pelataan neljä peliä, kaksi joukkuetta ja aika paljon jääharjoituksia. Hyvä kaasu pohjassa -viikko.

Pohjola-leiristä on tehty tapahtuma, joka mahdollisimman paljon muistuttaisi maajoukkuetoimintaa.

Jokainen joukkue pelasi leirillä kuusi ottelua, joista kolme oli normaalimittaisia 3x20 minuutin otteluita. Joukkueissa oli 20 kenttäpelaajaa, jolloin saatiin täydet kentälliset. Maalivahteja oli jokaisella joukkueella kaksi.


"Pojat löi itsensä likoon kyllä hienosti koko viikon, ja pelien taso oli kova."


”Kyllähän valmentaja haluaa valmentaa”

Tiilikainen kehuu poikia hyvästä asenteesta ja työn tekemisestä.

– Pojat löi itsensä likoon kyllä hienosti koko viikon, ja pelien taso oli kova.

U16-maajoukkue on Tiilikaisen ensimmäinen maajoukkue, ja nyt alkaa varsinainen työ nuorten kiekkoilijoiden parissa.

– Kyllähän valmentaja haluaa valmentaa ja nyt pääsee sitä tekemään. Sitä mä odotan kaikista eniten, innostuu Tiilikainen.

 
 
 

POIKIEN POHJOLA-LEIRI 2022

Vuoden 2022 poikien Pohjola-leiri järjestettiin Vierumäellä 27.09.–02.10.2022. Kyseessä oli järjestyksessään 66. Pohjola-leiri. Leirille osallistuvat pelaajat olivat syntyneet vuonna 2007.


Kisaviestinnässä käytimme tunnisteita #Pohjolaleiri #nollaseiskat ja #Leijonat.


PELAAJALISTA


JOUKKUEET:

Hantat
Jutit
Lasset
Mikot
Sakut
Vallet


OTTELUOHJELMA

Runkosarja
Sunnuntain sijoitusottelut


LÄHETYKSET LEIJONAT.TV:SSÄ


 

Pohjola-leiri vuosi vuodelta

2025 Pohjola-leiri

2024 Pohjola-leiri

2023 Pohjola-leiri

2022 Pohjola-leiri

2021 Pohjola-leiri

2020 Pohjola-leiri

2019 Pohjola-leiri

2018 Pohjola-leiri

2017 Pohjola-leiri

2016 Pohjola-leiri

2015 Huippu-Pohjola

2015 Pohjola-leiri

2014 Huippu-Pohjola

2014 Pohjola-leiri

2013 Huippu-Pohjola

2013 Pohjola-leiri

2012 Huippu-Pohjola

2012 Pohjola-leiri

2011 Huippu-Pohjola

2011 Pohjola-leiri


Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta