Jääkiekkoliitto on tehnyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan yhteistyötä Pohjolan kanssa. Huippu-Pohjola -leirin päätöstilaisuudessa sunnuntaina Pohjolan myyntijohtaja Maija Vatanen kannusti leiriläisiä urheilemaan turvallisesti läpi elämän, vaikka ura ei NHL:ään asti veisikään.
Puheessaan Vatanen korosti ravinnon, levon, monipuolisen elämän merkitystä ihmisen hyvinvoinnin tekijöinä. Hän kannusti nuoria urheilijoita kuljettamaan urheilua ja turvallisuutta läpi elämän.
Pohjola Vakuutus lahjoitti Pohjola-leirin ja Huippu-Pohjola -leirin osanottajille hammassuojat. Erityisesti kasvuiässä on tärkeää suojata hampaaansa.
- Hammassuoja on pieni mutta tärkeä asia. Hammasvammoja ei teidän iässänne aina voi heti korjata, monet niistä korjataan vasta kun henkilö on aikuinen. Hammassuojuksen tiedetään myös vaimentavan aivotärähdyksiä, Vatanen kertoi.
Katso video:
{youtube width="450"}Zws3iM9L1MQ{/youtube}