Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkueen eli Deaf Lionsin kapteenin Pasi Vainion ura jääkiekon parissa alkoi Turun Palloseuran järjestämästä luistelukoulusta 5-vuotiaana vuonna 1986. Palloseurassa hän pelasi aina C-junioreihin asti.
– Vanhempani jaksoivat kuskata minua useamman kerran viikossa Paraisilta Turkuun treeneihin. Iso kiitos heille siitä.
– D- ja C- junioreissa onnistuin loukkaamaan solisluuni lyhyen ajan sisällä kolmesti ja jouduin jokaisen tärskyn jälkeen olemaan sivussa useamman kuukauden. Tällöin pelaamisen mielekkyys kärsi ison kolauksen ja päädyin pelaamaan jalka- ja kaukalopalloa. Palasin myöhemmin taas jääkiekon pariin A-juniori-ikäisenä Paraisilla. Aikuisten sarjoissa olen pelannut pääosin II- ja III-divisioonatasolla, Vainio kertaa jääkiekkotaustaansa.
Vainio muistaa hyvin hetken, jolloin kuuli ensimmäistä kertaa kuurojen maajoukkueesta.
– Muistan kuulleeni Deaf Lionsista ensimmäisen kerran noin 13-vuotiaana jääkiekkoleirillä Turussa. Leirin yhtenä valmentajana toimi kiekkolegenda Juhani Wahlsten. Erään jääharjoituksen aikana Wahlsten mainitsi toimineensa kuurojen maajoukkueen valmentajana.
Huonokuuloisena Vainiolle jäi tuo lause mieleen ja hän kävi treenin jälkeen kertomassa Wahlstenille kuulovammastaan.
– Wahlsten sanoi sitten, että mukaan vaan.
– En tätä asiaa kuitenkaan lähtenyt sen kummemmin selvittämään. Taisin vielä silloin luulla, että olen kuitenkin liian hyväkuuloinen kuurojen joukkueeseen, Vainio muistelee.
Opiskellessani Jyväskylässä kävin usein viikonloppuisin Paraisilla harjoittelemassa ParSportin kanssa. Joukkueeseen liittyi myös muutama kuuro pelaaja, joilta Vainio kyseli kuurojen maajoukkueen toiminnasta.
– He kannustivat minua menemään kuulontutkimukseen ja olemaan joukkueenjohtajaan yhteydessä. Vasta lähes 30-vuotiaana kävin siis kuulontutkimuksessa, jossa selvisi, että olisin ollut oikeutettu edustamaan Suomea kuurojen urheilukilpailuissa jo yli kymmenen vuoden ajan.
Tästä alkoi Vainion ura Deaf Lionsissa.
-Nyt olen ollut Deaf Lionsissa vuodesta 2011 lähtien. Ensimmäiset kuurojen MM-kisani olivat vuoden 2013 kotikisat Vantaalla.
Vainio haluaa muistuttaa, että kaikki Deaf Lionsin pelaajat eivät ole kuuroja.
– Mukana on myös huonokuuloisia. Osalla huonokuuloisista pelaajista viittomakieli on paremmin hallussa kuin toisilla.
Vainio kertoo, että on opiskellut viittomakieltä ja pärjää kielellä jotenkuten päivittäisissä tilanteissa. -Syvällisemmissä keskusteluissa viittomakielisen kuuron kanssa tarvitsen kuitenkin tulkin apua. Tulkki on myös mukana aina leireillä ja turnausmatkoilla.
– Joukkuekaverini ovat erinomaisia tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä, mikä helpottaa huomattavasti viestin saamista perille, vaikkei viittomakieltä sujuvasti osaisikaan. Muiden huonokuuloisten kanssa pystyn keskustelemaan rauhallisissa tilanteissa puhumalla.
{gallery}Pasi Vainio 1{/gallery}
Kysyttäessä kuurojen jääkiekon eroista kuulevien jääkiekkoon, kertoo Vainio näin:
– Säännöt ovat täysin samat kuurojen ja kuulevien jääkiekossa. Koska pelaajat eivät kuule tuomarin vihellyksiä, niin pillien sijaan tuomareilla on liput, joita nostamalla he kertovat pelin olevan poikki. Arvoturnauksissa kaukaloa reunustavat myös valot, jotka syttyvät, kun peli katkaistaan.
Yksi ero kuurojen ja kuulevien jääkiekossa on tietenkin myös siinä, miten pelaaja pystyy herättämään pelikaverin huomion esim. pyytäessään syöttöä.
– Pelin aikana pelikaverin huomion herättäminen on oikeastaan mahdotonta, jos näköyhteyttä ei ole. Jos pelikaverilla on katse ylhäällä, niin silloin syötön pyytäminen tapahtuu samoin kuin kuulevillakin eli kärsimättömällä elehtimisellä tai naputtamalla jäätä mailan lavalla.
-Jos valmentaja tai joku pelaajista haluaa kertoa esimerkiksi pukukopissa jotain koko joukkueelle, niin silloin huomion saa parhaiten kattovaloja räpäyttämällä, Vainio lisää.
Kun 43-vuotias Vainio miettii parhaita muistojaan uraltaan Deaf Lionsin parissa, tulevat vuoden 2013 kotikisat ensimmäisenä mieleen.
– Parhaat muistoni ovat Vantaan kotikisoista 2013, jotka olivat siis myös ensimmäiset arvokisani Deaf Lionsissa. Meillä oli hyvä ryhmä kasassa, kaikki pelit olivat tasaisia ja joukkueessa oli hyvä henki. Jäimme tuolloin finaalin ulkopuolelle, kun maalieromme oli Kanadaa ja Venäjää heikompi. Päihitimme kuitenkin jenkit maalirikkaassa pronssiottelussa, Vainio muistelee uransa kohokohtaa
{gallery}Pasi Vainio 2{/gallery}
Deaf Lionsin perustamisesta on kulunut nyt 30 vuotta. Vaikka joukkueeseen on viime vuosina saatu kaivattua nuorta verta, etenkin maalivahtiosastolle kaivattaisiin lisää nuoria innokkaita pelureita. Tällä hetkellä pelaajien ikähaitari on 16-49 vuotta.
– Pelaajien väliset tasoerot vaihtelevat. Useampi pelaaja on pelannut nuorten SM-sarjoissa. Aikuisten tasolla useimmat kuurot pelaavat kolmos- ja nelosdivisioonatasolla, mutta osalla on kokemusta korkeammaltakin tasolta, aina Mestiksestä saakka, Vainio kertoo.
Joukkueen seuraava tapahtuma on joulukuussa järjestettävä leiri, jonne toivottavasti kokoontuu nykyisten pelaajien ja valmentajien lisäksi myös entisiä pelaajia, valmentajia ja muita Deaf Lionsiin liittyviä tärkeitä henkilöitä kolmenkymmenen vuoden ajalta.
– Joulukuussa edellisestä leiristä tulee kuluneeksi yli puoli vuotta. On hienoa päästä näkemään kaikkia pitkästä aikaa.
Seuraavat kuurojen MM-kisat pelataan ensi keväänä Kanadan Vancouverissa.
– Kevään 2025 MM-kisat ovat ensimmäiset kisat sitten vuoden 2019 Deaflympicsien. Korona ja muut epävarmuustekijät ovat estäneet kisoja toteutumasta. On mahtavaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan taas arvokisamitaleista!
