Maanantaista torstaihin juhannusviikolla Vierumäelle kokoontunut naisten maajoukkue avasi olympiakauden uuden päävalmentajan johdolla.
Leirin ohjelmaan kuului testausta jäällä ja sen ulkopuolella, viisi jääharjoitusta ja palavereja. Teemoja leirillä oli kaksi.
- Ensinnäkin pelikirja ja sen rakentaminen. Toinen teema oli enemmän henkinen teema, sietäminen, kertoi ensimmäistä kertaa puikoissa ollut päävalmentaja Tero Lehterä.
Päävalmentaja kertoi, että kesäkuun leiri antoi tärkeää tietoa pelaajien taitotasosta sekä siitä, minkälaista on valmentaa naisten maajoukkuetta.
- Ensisijaisesti koen valmentavani urheilijoita, mutta koska nyt ensimmäistä kertaa valmennan naisia, on tämäkin seikka hyvä huomioida.
- Olen todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka rohkeita pelaajat ovat kertomaan ja kysymään asioista ja kuinka halukkaita he ovat tekemään asioita oikealla tavalla.
Pelaajat ovat maajoukkueen mukana vain murto-osan kaudesta, ja varsinainen työ ja kehittyminen tapahtuu arjessa, omassa seurajoukkueessa.
- Minulle on tärkeää ymmärtää, mitä pitää meidän pitää saada vietyä seuratasolle, jotta voimme edesauttaa pelaajien kehitystä ja kansainvälistä uraa. Tehtävämme on myös kehittää peliä kotimaan Auroraliigassa, Lehterä sanoo.
Naisten maajoukkueen seuraava tapahtuma on ohjelmassa elokuun lopussa, jolloin pelataan kauden ensimmäinen naisten EHT-turnaus Sveitsissä.
Kauden avausleirin jälkeen joukkueen tulevat tapahtumat ovat turnauksia, joissa pelit ovat pääosassa.
- Oli tarpeellista saada yhteinen leiri ohjelmaan heti näin kauden alussa ja paikalle laaja kattaus pelaajia, nyt olemme yhdessä valmiimpia kauteen, Lehterä toteaa.
Kuva: Mika Kylmäniemi