Naisleijonat käynnisti kautensa hienosti voittamalla Tshekin maalein 5–2 Sveitsissä pelatussa kauden ensimmäisessä WEHT-turnauksessa.
Hyökkääjä Elisa Holopainen iski ottelussa peräti kolme maalia ja oli vahvasti johdattamassa Suomea voittoon.
– Oli hyvä ensimmäinen peli tällä kokoonpanolla. Oli energistä menoa ja hyvää tekemistä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Holopainen kommentoi ottelun jälkeen.
Suomi kohtaa turnauksen seuraavassa ottelussaan huomenna Ruotsin, joka tunnetaan kovasta ja fyysisestä pelityylistään. Holopainen tiedostaa haasteen, mutta uskoo joukkueensa olevan valmis.
– Olen nyt ollut pari kautta mukana SDHL:ssä, ja tiedän, että siellä pelataan fyysisesti. Meidän pitää jatkaa tuota meidän luistelua ja tehdä kovasti duunia, jos halutaan voittaa, hän totesi.
Tshekki-ottelun tehokkain pelaaja oli Michelle Karvinen kahdella maalillaan ja kolmella syöttöpisteellään, Elisa Holopaisen tehot olivat 3+1, kolmanneksi tehokkain pelaaja oli Susanna Tapani kolmella syöttöpisteellään.