Suomi juhlii naisten MM-pronssia Tshekin Ceske Budejovicessa. Tshekki johti pronssipeliä jo maalein 3–0, mutta Suomi puristi väkisin 4–3-jatkoaikavoittoon. Suomen jatkoaikasankariksi nousi Jenniina Nylund ajassa 64.52.
Suomen kirin aloitti 1–3-kavennusosuman toisen erän lopussa laukonut Elli Suoranta.
Kolmannen erän alussa Elisa Holopainen toi Suomen maalin päähän etuyläkulmaan laukomallaan ylivoimaosumalla, ja uudestaan Holopainen oli asialla kuudella neljää vastaan ajassa 58.27 nostaen Suomen jatkoajalle. Lopusta piti huolen Nylund, joka hiljensi lähes 6000-päisen tshekkiläisyleisön.
– Sanni (Vanhanen) laittoi minulle hyvän passin maalin eteen ja sain laittaa aika lailla tyhjiin. Ihan mahtava fiilis. Olen ylpeä koko joukkueesta. Kertoo paljon meistä, kun tulimme 0–3-tilanteesta tasoihin ja ohi.
– Uskoimme juttuun koko ajan. Micu (kapteeni Michelle Karvinen) osoitti taas hienoa johtajuutta. Hän löysi taas oikeat sanat kesken pelin ja sai meidät innostumaan taistoon, Nylund sanoo.
Kapteenisto ja pronssipokaali! Vasemmalta Noora Tulus, Michelle Karvinen ja Ronja Savolainen. Kuva: Heikki Löfman
Myös Suomen parhaana pelaajana pronssipelissä palkittu Holopainen korostaa koko joukkueen panosta.
– Fiilis on todella hyvä. Mitali oli tämän turnauksen tavoite, ja tässä se nyt kaulassa roikkuu. Meillä on ollut tosi hauskaa läpi turnauksen, johon mahtui ala- ja ylämäkiä. Mutta se miten päätimme turnauksen, on tärkein asia.
– Kolmannessa erässä näkyi, millainen joukkue olemme. Taistelimme ja menimme lopulta ohi. En edes oikein muista Nyllen (Nylund) maalia, mutta olen siitä todella onnellinen, Holopainen myhäilee.
Voittomaalin viimeistellyt Jenniina Nylund Maxin haastattelussa. Kuva: Heikki Löfman
Seuraa Naisten MM-kisoja Instagramista, YouTubesta ja Leijonat.fi -sivustolta! Naisleijonien MM-uutiset: Leijonat.fi. Viralliset turnaussivut: 2025 IIHF Women's World Championship. #Leijonat #WomensWorlds #Naisleijonat