• Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: Naisleijonat
  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: Naisleijonat

Anniina Nurmi ja Tiina Saarimäki elävät MM-kisaunelmaansa tuomarien joukkueessa: "Kisat ovat aina kauden kruunu"

  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Uutisen kategorialinkki: Naisleijonat
Tiina Saarimäki (vas.) ja Anniina Nurmi viihtyvät mainiosti MM-kisojen sykkeessä. Kuva: Heikki Löfman

Tshekin Ceske Budejovicessa pelattavissa naisten MM-kisoissa on nähty suomalaisväriä muuallakin kuin Naisleijonien otteluissa, kun Anniina Nurmi on toiminut kisoissa pää- ja Tiina Saarimäki linjatuomarina. Nurmelle kyseessä ovat viidennet ja Saarimäelle neljännet naisten MM-karkelot. 

Jos kisat ovat kauden kohokohta pelaajille, niin sitä ne ovat myös tuomareille.

– Ehdottomasti. Ilmapiiri on hieno, ja pääsemme olemaan osa maailman parasta naisten lätkää. Joukkueet ovat intohimoisia, samoin kuin meidän tuomariporukkakin, Nurmi sanoo Saarimäen ollessa samoilla linjoilla:

– On mahtavaa kuulua maailman 24 parhaan tuomarin joukkoon. Tänne pääseminen on aina tavoite kauden aikana – sen eteen tehdään hirveästi hommia. Meistä melkein jokaisella on kotona toinen työ, mutta tämä on työ, jonka otamme tosissamme. Teemmekin ammattimaisesti hommia. Kisat ovat aina kauden kruunu.

Suomalaistuomarit kertovat, että tuomarien keskuudessa vallitsee vahva yhteisöllisyyden tunne. Raitapaitojen voikin helposti sanoa olevan kisojen 11:s joukkue.

– Ehdottomasti. Aina ennen pelejä meillä on paljon yhteistä tekemistä, ja on hienoa, kun saa uusia ystäviä ympäri maailmaa. Ja kun tulemme eri taustoista, niin opimme hirveästi erilaisista kulttuureista. Se on ihan parasta, Saarimäki miettii. 

Yhteisöllisyyden ja samalla luottamuksen luominen ei tapahdu itsestään.

– Tähän asiaan on selkeästi panostettu viime vuosina. Nyt kisoissa on paljon samaa porukkaa kuin aiemmin, joten ihmiset ovat toisilleen entuudestaan tuttuja. Nykyään tulemme ajoissa kisapaikkakunnalle, jossa on paljon erilaista tiimiytymistä. Selkeästi halutaan, että me tuomarit olemme yksi joukkue. Ja kun tuemme toisiamme, niin silloin suoritus kentälläkin on parempi, Nurmi puntaroi.

Sekä Nurmen että Saarimäen mukaan naisten MM-kisojen taso on noussut koko ajan. Tämä näkyy etenkin fyysisyydessä ja pelinopeudessa.

– Aikaisempiin kisoihin verrattuna nyt saa pelata kovempaa, kun pelaajien fyysisyys on kasvanut. Meille tuomareille on nyt myös annettu vapaus siihen, että pelaajat saavat pelata fyysisemmin. Ja pelaajat pystyvät nyt myös ottamaan fyysisyyttä vastaan. Se on ollut hienoa huomata – laji kehittyy, ja peliä on nyt helpompi lukea, Saarimäki miettii.

Entä onko fyysisyyden ja vauhdin kasvaminen tuonut tuomareille jonkinlaisia haasteita? 

– Tavallaan tuomarointi on nyt jopa helpompaa. Kun pelaajat ovat kehittyneet, niin vastaan ei tule niin paljon erikoisia tai vaarallisia tilanteita – pelaajat ovat valmiimpia kamppailemaan, Nurmi miettii.

Saarimäellä on takanaan mittava pelaajaura, mihin kuului myös maajoukkue-edustuksia. Se antaa hänelle perspektiiviä verrata pelaamisen ja tuomaroinnin samankaltaisuuksia.

– Kun pelasin, niin en pitänyt paljon tuomareista ja olin paljon jäähylläkin. Nyt kun olen tuomari, niin arvostan hommaa ihan hirveästi. Jos pelaisin uudestaan, niin näkemykseni tuomarien tekemän työn määrästä olisi ihan erilainen.

Saarimäki myöntääkin, ettei hän pelaajauransa aikana ymmärtänyt tuomarien ennen peliä tekemän työn määrää.

Scouttaamme joukkueet, pelaajat, valmentajat... Käymme läpi, millainen peli on mahdollisesti tulossa ja miten työskentelemme yhdessä. 

– Eli emme vain tule hallille puolta tuntia ennen peliä ja laita luistimia jalkaan. Täällä käymme ennen peliä syömässä peliporukan kanssa ja olemme muutenkin mahdollisimman paljon päivän aikana yhdessä, jotta tutustumme toisiimme ja tiedämme, miten jäällä tulee toimia, Saarimäki sanoo.

Alkuverryttelyn ja peliin valmistautumisen hän kertoo olevan hyvinkin samanlainen kuin pelaajilla.

– Olemme hallilla lähes yhtä kauan kuin pelaajat. Teemme töitä, koska haluamme olla hyviä. Tehtävämme on pitää peli turvallisena ja tasapuolisena molemmille joukkueille. 

Paljon huipentuu tietenkin itse ottelutapahtumaan, mutta tuomarien työt eivät lopu päätössummerin soimiseen.

– Heti pelin jälkeen saamme kopissa lyhyemmän pelipalautteen. Samalla kerromme, miltä peli meistä tuntui. Ja tuomarivalmentajat kertovat heidän näkemyksensä ja sen, onko jotain kehitettävää ja mikä meni hyvin.

Lisäksi saamme kirjallisen palautteen, missä on kirjoitettu osuus ja pisteytys eri osa-alueista, kuten vaikkapa sijoittumisesta, jäähystandardista tai pelin johtamisesta, Nurmi kertoo Saarimäen täydentäessä vierestä:

– Tarvittaessa saamme täällä myös klippejä eri tilanteista. Niistä voi katsoa, miten joissakin tilanteissa olisi mahdollisesti voinut toimia paremmin. 

Nurmi ja Saarimäki elävät parhaillaan tuomariunelmaansa isojen valojen MM-kisoissa. He suosittelevat tuomarointia lämpimästi.

– Nämä kokemukset ovat ihan parhaita. Voinkin suositella hommaa jokaiselle tyttötuomarille. Lähes jokainen saa mahdollisuuden joissain kisoissa. Ja kun ensimmäiset kisat ovat takana, niin silloin ymmärtää, miksi tätä kannattaa tehdä. Saamme olla ammattituomareita kahden viikon ajan, mikä on todella upeaa. Ja kokemuksena kisat ovat aivan mahtava juttu, Saarimäki tunnelmoi.


Seuraa Naisten MM-kisoja InstagramistaYouTubesta ja Leijonat.fi -sivustolta! Naisleijonien MM-uutiset: Leijonat.fi. Viralliset turnaussivut: 2025 IIHF Women's World Championship. #Leijonat #WomensWorlds #Naisleijonat

Naisten maailmanmestaruudesta pelataan Tshekin Ceske Budejovicessa 09.–20.04.2025.


Kisaviestinnässä käytämme aihetunnisteita #MMkisat #Naisleijonat #WomensWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A:
Kanada
Suomi
Sveitsi
Tshekki
USA

Alkulohko B:
Japani
Norja
Ruotsi
Saksa
Unkari

SUOMEN OTTELUT

Alkulohko:
Ke 09.04. 16.00
Suomi 1–7 USA Kooste
To 10.04. 20.00
Suomi 0–5 Kanada Kooste
La 12.04. 20.00
Suomi 4–2 Tshekki Kooste
Ma 14.04. 16.00
Suomi 2–1 Sveitsi Kooste

Puolivälierät:
To 17.04. 11.00
Suomi 3–2 Ruotsi Kooste
To 17.04. 14.30
USA 3–0 Saksa
To 17.04. 18.00
Tshekki 7–0 Sveitsi
To 17.04. 21.30
Kanada 9–1 Japani

Välierät:
La 19.04. 16.00
USA 2–1 Tshekki
La 19.04. 20.00
Kanada 8–1 Suomi Kooste

Mitaliottelut:
Su 20.04.
15.00 Pronssiottelu
Suomi 4–3 JA Tshekki Kooste
Su 20.04.
19.00 Loppuottelu
USA 4–3 JA Kanada


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
1 Ahola Sanni, St. Cloud State Univ.
30 Kyrkkö Emilia, St. Cloud State Univ.
36 Keisala Anni, HPK

Puolustajat:
5 Yrjölä Siiri, St. Cloud State Univ.
7 Rantala Sanni, Frölunda HC
8 Suoranta Elli, Ilves
9 Laitinen Nelli, Univ. of Minnesota
11 Koukkula Oona, Brynäs IF
14 Parkkonen Krista, Univ. of Minnesota
28 Eronen Ada, Kiekko-Espoo
88 Savolainen Ronja, Charge Ottawa

Hyökkääjät:
10 Holopainen Elisa, Frölunda HC
12 Vanhanen Sanni, Brynäs IF
16 Nieminen Petra, Luleå HF
18 Nylund Jenniina, Brynäs IF
19 Kuoppala Ida, Skellefteå AIK
22 Schalin Julia, Mercyhurst Univ.
24 Vainikka Viivi, Luleå HF
27 Ekoluoma Emma, Ilves
32 Vesa Emilia, Frölunda HC
33 Karvinen Michelle, Frölunda HC
34 Sundelin Sofianna, St. Cloud State Univ.
40 Tulus Noora, Sirens New York
77 Tapani Susanna, Fleet Boston
91 Liikala Julia, HC Ambri-Piotta


KAIKKI NAISLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta