Naisleijonat: Naisten MM-kisojen All Stars -joukkueeseen valittu Petra Nieminen: "Ensi vuonna pääsemme näyttämään"

Petra Nieminen oli Suomen tehokkain pelaaja Kanadan MM-kisoissa.
Heikki Löfman

Naisleijonien laitahyökkääjä Petra Nieminen valittiin sunnuntaina päättyneiden MM-kisojen All Stars -joukkueeseen. Kisojen pistepörssissä Nieminen oli toinen mestarijoukkueen eli Yhdysvaltojen Caroline Harveyn jälkeen iskettyään seitsemään peliin tehot 6+7=13 Harveyn yllettyä tehoihin 4+10=14. Hopealle kotikisoissaan ylsi Kanada, joka taipui MM-finaalissa Yhdysvalloille maalein 3–6. Suomi oli lopulta kisoissa viides.

Vaikka emme mitalia saaneet, niin näytimme, että kuulumme A-lohkoon. Ensi vuonna pääsemme taas näyttämään, mistä meihin oikeasti on, sanoo Nieminen.

Nieminen sanoo, että omissa onnistumisissa lämmittää sekin, että niitä on tullut pitkin vuotta.

– Koko kausi on mennyt hyvin. Vaikka mitalia ei nyt tullut, niin voin olla omaan pelaamiseeni tyytyväinen. Olen hyvillä mielin.

Silmiinpistävä asia Suomen joukkueessa on sen nuoruus. MM-kisajoukkueessa nähdyistä pelaajista 14 on syntynyt 2000-luvulla.

– On hienoa, että tämä muutos on tehty nyt. Olemme sitä kautta muita maita edellä, ja jo nyt pystyimme pelaamaan hyvin muita vastaan. Saamme siitä varmasti etua ensi kisoihin, Nieminen miettii.

 

 

 
 
 

Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin Kanadan Bramptonissa 05.–16.04.2023.


Kisaviestinnässä käytimme aihetunnisteita #MMkisat #Naisleijonat #WomensWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A:
Japani
Kanada
Sveitsi
Tshekki
USA

Alkulohko B:
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suomi
Unkari


SUOMEN OTTELUT

Alkulohko:
Ke 05.04. 18.00
Ranska 1–14 Suomi Kooste
Pe 07.04. 22.00
Suomi 3–0 Saksa Kooste
Su 09.04. 18.00
Suomi 4–2 Ruotsi Kooste
Ma 10.04. 18.00
Unkari 0–5 Suomi Kooste

Puolivälierät:
To 13.04. 17.00
Tshekki 2–1 Suomi Kooste
To 13.04. 20.30
USA 3–0 Saksa
Pe 14.04. 00.00
Kanada 3–2 JA Ruotsi
Pe 14.04. 03.30
Sveitsi 5–1 Japani

Sijoitusottelut (5.–8.):
Pe 14.04. 22.00
Suomi 8–2 Saksa Kooste
La 15.04. 02.00
Japani 0–1 Ruotsi
Su 16.04. 17.00
Ottelu sijoista 5–6
Suomi 3–1 Ruotsi Kooste

Välierät:
La 15.04. 19.00
USA 9–1 Tshekki
La 15.04. 23.00
Kanada 5–1 Sveitsi

Mitaliottelut:
Su 16.04. 22.00
Pronssiottelu
Tshekki 3–2 Sveitsi
Ma 17.04. 02.00
Loppuottelu
Kanada 3–6 USA

Ajat Suomen aikaa. Kanadassa kello on 7 tuntia vähemmän.


KOKO OTTELUOHJELMA


LÄHETYKSET TV5 JA DISCOVERY+


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
1 Ahola Sanni
30 Kyrkkö Emilia
36 Keisala Anni

Puolustajat:
2 Karjalainen Sini
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Rantala Sanni
9 Laitinen Nelli
14 Parkkonen Krista
43 Karppinen Aino*
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
12 Vanhanen Sanni
15 Havana Oona
16 Nieminen Petra
19 Rakkolainen Emmi
20 Antti-Roiko Anna-Kaisa
24 Vainikka Viivi
25 Yrjänen Kiira
27 Montonen Anni
28 Nylund Jenniina
32 Vesa Emilia
34 Sundelin Sofianna
40 Tulus Noora
91 Liikala Julia

*28.3.2023: Aino Karppinen korvasi sairastumisen vuoksi pois jäävän Siiri Yrjölän - uutinen.


TURNAUKSEN SIVUT IIHF.COMISSA


KAIKKI NAISLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta